Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA hyväksyi kuluvalla viikolla kreikkalaisen AEK Ateenan, serbialaisen Partizan KK Belgradin ja puolalaisen Zielona Goran myöhäiset ilmoittautumiset mukaan uuteen Mestarien liigaan.

Samalla se päätti sekä nostaa alkulohkovaiheen joukkuemäärän 32:sta 40:een että muokata myös hieman karsintajärjestelmää. Kataja Basketin kohdalla jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että mahdollisen kahden karsintakierroksen sijaan edessä on varmuudella ainoastaan yksi.

Osa ensimmäisen karsintakierroksen voittajista joutuu alkuperäisen suunnitelman mukaan toiselle karsintakierrokselle, joten joensuulaisten europelikausina 2012-16 keräämät osallistumis- ja voittopisteet nousivat nyt suureen arvoon.

Kataja kohtaa ensimmäisellä karsintakierroksella ruotsalaisen Södertälje Kingsin. Ottelupäivät ovat 27. ja 29. syyskuuta. Toinen karsintakierros olisi ollut ohjelmassa heti seuraavalla viikolla (4. ja 6. lokakuuta) ja otteluparin voittaja olisi kohdannut belgialaisen Proximus Spirou Charleroin.

FIBA:n tuore päätös pitää sisällään paitsi em. kolmen uuden joukkueen kelpuuttamisen suoraan lohkovaiheeseen myös sen, että osa suoraan toiselle kierrokselle rankatuista joukkueista, mm. Proximus Spirou Charleroi, pääsee ilman karsintaa näiden kanssa samaan alkulohkoon (tässä yhteydessä muodostettuun uuteen lohkoon E).

Kataja-Södertälje -karsinnan häviäjä jatkaa europelejä tutussa FIBA Europe Cupissa (ent. FIBA EuroChallenge).

Mestarien liigan alkulohkot:

Lohko A
Banvit (TUR)
Fraport Skyliners (GER)
Aris (GRE)
Nymburk (CZE)
Helios Suns (SLO)
AS Monaco (FRA)
Donar Groningen (NED)/Tartu (EST)/Bakken Bears (DEN)
Rilski (BUL)/Tsimoki-Minsk (BLR)/Nahariya (ISR)

Lohko B
Pinar Karsiyaka (TUR)
UR Venezia (ITA)
Avtodor (RUS)
Maccabi RM (ISR)
Himik (UKR)
Le Mans Sarthe (FRA)
Kataja (FIN)/Södertälje (SWE)
Lukoil Academic (BUL)/Oradea (ROU)/Prievidza (SVK)

Lohko C
Asvel (FRA)
EWE Baskets (GER)
PAOK (GRE)
Neptunas (LTU)
Rosa Radom (POL)
Ventspils (LAT)
Usak (TUR)/AEK Larnaca (CYP)/U-BT Cluj-Napoca (ROU)
Benfica (POR)/Varese (ITA)

Lohko D
SIG Strasbourg (FRA)
Sidigas Avellino (ITA)
Teneriffa (ESP)
Oostende (BEL)
Cibona (CRO)
Mega Leks (SRB)
Igokea (BIH)/Mornar (MNE)
Porto (POR)/Juventus Utena (LTU)

Lohko E
AEK Ateena (GRE)
Partizan KK (SRB)
Zielona Gora (POL)
Besiktas (TUR)
Dinamo Sassari (ITA)
MHP RIESEN Ludwigsburg (GER)
Proximus Spirou Charleroi (BEL)
Szolnoki Olaj (HUN)

Jokaisen lohkon neljä parasta sekä neljä parasta lohkoviitosta jatkavat kautta Mestarien liigan pudotuspeleissä.

Asiasta uutisoi Kataja kotisivuillaan.