Päätettyään jo kolmannentoista perättäisen kesänsä Susijengin päävalmentajana Henrik Dettmann uskoo, että suomalaisen koripallon suuruuden päivät ovat vielä tulossa.

Joukkueiden ja yksittäisten pelaajien menestys luo lajille kasvua, ja kasvu puolestaan tuo mukanaan uusia haasteita, joihin koripalloperheen on reagoitava.

– Mitä paremmaksi tulemme, sitä enemmän lajin ympärillä tulee pyörimään monenlaisia hännystelijöitä, jotka yrittävät itselleen palaa kakusta, jonka valmistamisessa heillä ei ole ollut osaa eikä arpaa. Kutsun heitä ”sontakärpäsiksi”, Dettmann mainitsee ensimmäisenä.

– Sosiaalinen media monine kohuineen ja reaktioineen on suuri haaste, etenkin urheilijoille. On turhamaista pelin päätyttyä tutkia, mitä minusta oikein Twitterissä kirjoitetaan. Se ei muuta tehtyä mihinkään. Parempi keino on miettiä, mikä itsellä meni hyvin ja missä on parannettavaa.

Menestystä seuraavat haasteet ovat oma lukunsa, toteutumattomat tavoitteet toinen. Moni asia on mennyt mallikkaasti, mutta parannettavaa löytyy.

– Emme ole onnistuneet nostamaan naisten koripalloa sille tasolle, mille sillä olisi edellytykset. Siihen on monta syytä, mutta aivan ensimmäiseksi minun on tietenkin katsottava peiliin. Harmikseni joudun myös toteamaan, että meillä Suomessa ei nähdä naisurheilun potentiaalia ollenkaan, päävalmentaja kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

Lähde: Koripalloliiton tiedote