Kobrille tärkeä jatkosopimus – ”Hän hoitaa ruutunsa pelistä toiseen”
Korisliigassa pelaavan Lapuan Kobrien joukkue alkaa olla hiljalleen kasassa tulevaa kautta varten. Kobrat kiinnitti riveihinsä jo viime kaudelta tutun 183-senttisen takamiehen Aubrey Conerlyn.
Vuodesta 2007 Suomessa viihtynyt Conerly on tahkonnut jo yhdeksän kautta kotimaan parketeilla ja perheineen Suomessa asuva Conerly luetaankin kotimaiseksi pelaajaksi.
33-vuotias Conerly pelasi edellisellä sesongillaan Lapualla reilut 22 minuuttia ottelua kohden 6,5 pisteen ja 2,1 syötön keskiarvolla. Tehokkaasti kakkospelintekijän roolissaan aloittanut Conerly kärsi joulun jälkeen sitkeästä vaivasta, joka selvästi vaikutti miehen pelaamiseen loppukaudesta.
– Olen aina pitänyt Aubreyn pelaamisesta, jo silloin kun hän pelasi divarissa. Hän on fiksu pelaaja, joka sai viime kaudella Lapualla mahdollisuuden näyttää pärjäävänsä myös Korisliigassa. Hän on ehdottomasti sarjan parhaita back up -pointteja. Voin luottaa siihen, että hän hoitaa ruutunsa pelistä toiseen, Kobrien käskyttäjä Damion Dantzler iloitsi seuran sivuilla.
– On hienoa olla takaisin Lapualla! Ennen kaikkea siksi, että meillä on nyt hyvä mahdollisuus olla erinomainen joukkue tällä kaudella. Kasassa on nippu, jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin, jo reilun viikon joukkueen kanssa harjoitellut Conerly tiivisti tunnelmansa harjoitusten päätteeksi.
Conerlyn sopimuksen myötä Kobrilla on nyt plakkarissaan kymmenen pelaajasopimusta: Damon Williams, Jussi Turja, Mario Edwards, Jamal Jones, Dom Morris, Tuomas Viertola, Marius Van Andringa, Stephen Hurt ja Ville Turja. Conerly, Morris, Turjat ja Viertola edustivat lapualaisia jo viime kaudella. Joukkuetta täydennetään vielä ainakin omilla kasvateilla.
– Lisäksi haluaisin joukkueeseen vielä yhden ison kotimaisen pelaajan, sillä nyt meillä on joukkueessa vain Hurt ja Morris, jotka ovat omimmillaan sisäpelaajina. Yksi iso mies lisää toisi tiettyä turvaa, mutta en tietenkään halua painostaa seurajohtoa. Talous edellä mennään, se on selvä. Mutta en kiellä, etteikö yksi iso kotimainen pelaaja olisi meille arvokas asia. Saa nähdä, jos sellainen vielä löytyisi, Dantzler pohti pelaajistonsa laajuutta.
Dantzlerin pientä huolta korosti Stephen Hurtin loukkaantuminen voitollisessa harjoitusottelussa Jyväskylä Basketball Academyn vieraana. Joukkueen isoimman pelaajan ollessa sivussa viikon tai pari, joutuvat muut pelaajat häärimään hieman vieraammilla pelipaikoilla.
Keskiviikkona Kobrat kohtaa harjoitusottelussa Lohjalla Torpan Pojat ja torstaina Joensuun Katajan.
– Joka tapauksessa pidän jokaisesta pelaajasta joukkueessani erittäin paljon. Ilman suurempia takaiskuja uskallan sanoa, että meillä on joukkue, joka voi yllättää monet, Dantzler linjasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- Tässä on NBA:n paras pelaaja
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Detroit Pistons jatkaa taistelua – läntinen konferenssifinaali selvillä
- Awak Kuierin seura rämpii
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Järkyttävä uutinen – Memphis Grizzliesin Brandon Clarke on kuollut
- Suomen suurlupaus loisti Korisliigan finaalissa
- LeBron Jamesin ura voi olla ohi
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- Victor Wembanyama iski näyttävästi takaisin
- Awak Kuierin seura rämpii
- Detroit Pistons jatkaa taistelua – läntinen konferenssifinaali selvillä