Lahjakkaita suomalaiskoripalloilijoita menee koko ajan enenevässä määrin USA:n koviin yliopistojoukkueisiin. Hanno Möttölän mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan varaa levätä laakerillaan, vaan kovan työn on jatkuttava, jotta jatkossakin Suomi pystyy tuottamaan hyviä pelaajia.

Yksi viimeaikaisista esimerkeistä suomalaispelaajien kysynnästä on viime keväällä USA:n yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen (Final Four) semifinaaliin edennyt Oklahoma rekrytoi riveihinsä HBA-Märskyn lahtelaissentterin Hannes Pöllän. Pöllää viime kaudella HBA-Märskyssä valmentanut Möttölä on seurannut hyvillään uuden suomalaisen koripalloilijasukupolven siirtymistä Atlantin toiselle puolen. Vaikka Oklahoma (Pöllä) ja Arizona (Lauri Markkanen) osoittavat, että suomalaispelaajat kelpaavat myös NCAA:n kärkikaartille, Möttölä tahtoo muistuttaa ison kuvan merkityksestä.

– Emme ole etsimässä pojille mediaseksikkäintä isoa proggista, vaan ympäristöä, jossa heillä on parhaat olosuhteet kehittyä parhaaksi mahdolliseksi koripalloilijaksi ja suorittaa opintonsa. Esimerkiksi monet NCAA:n ”high major”-tason koulut olivat Fiifi Aidoon perässä, mutta fiksuna nuorena miehenä Fiifi valitsi yliopiston (Grand Canyon) sen mukaan, mikä oli hänelle itselleen paras ympäristö, Möttölä toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Vaikka nuorten suomalaispelaajien massasiirtymä NCAA:han on tosiasia hiljaisempien vuosien jälkeen, Möttölä kiinnittää jälleen huomion kokonaiskuvaan; NCAA on vain yksi vaihe pelaajan uralla, ja niin pelaajien kuin järjestelmän on ponnisteltava pysyäkseen pinnalla.

Henrik Dettmannin mantraa lainatakseni: ”nuorelle suomalaiselle koripalloilija yliopistoon lähteminen alkaa olla normaali olotila”. Vasta, kun järjestelmämme kautta alkaa ilmaantua useita pelaajia ammattilaiskentille ja Susijengiin, voimme sanoa olevamme lähempänä tavoitettamme, alleviivaa Möttölä.

– Pitää myös muistaa, että koripallo on älyttömän kilpailtu laji. Vaikka nyt näyttää hyvältä, emme saa tuudittautua. Saamme pelaaja- ja valmentajatasolla todistaa itseämme joka päivä uudelleen, tai muuten pelaajia ei enää lähde yliopistoon eivätkä koulut enää tule scouttaamaan pelaajiamme tänne Suomeen. Tämä fakta pitää minut ja päävalmentaja (Antti) Koskelaisen varpaillaan joka päivä Märskyn harjoituksissa.