Roope Ahonen oli oivalla pelipäällä, kun hänen seuransa Kolossos otti kauden toisen voittonsa Kreikan liigassa. Juho Nenonen, Tuukka Kotti ja Alexander Madsen jatkoivat niin ikään vahvoja esityksiään.

Ahosen Kolossos isännöi Koroivosia ja otti maukkaan 90-88 (41-43)-voiton. Kolossos pohjusti voittonsa kolmannella neljänneksellä viemällä sen nimiinsä 23-14. Ahonen oli joukkueensa avainpelaajia ja kasasi 32 minuutin aikana komean tilastorivin 12 pistettä, viisi levypalloa ja neljä korisyöttöä. Kolossos on voittanut viidestä ottelustaan kaksi ja nousi tasaisessa sarjassa kuudenneksi.

Ottelutilastot

Tuukka Kotti oli jälleen vahvassa vireessä Saksan Pro A:ssa, kun Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion Crailsheim Merlins voitti kotonaan Niners Chemnitzin 85-75 (48-31). Kotti kuului joukkueensa parhaimmistoon tilastoimalla 12 pistettä, kuusi levypalloa ja kolme korisyöttöä. Crailsheim on voittanut kahdeksasta pelistään nyt kuusi ja on kärkikahinoissa hyvin mukana.

Ottelutilastot

Saksan ProB-sarjassa Anton Mirolybovin valmentama Uni-Riesen Leipzig hävisi niukasti Bayer Giants Leverkusenille 72-77 (34-39). Leipzig johti ottelua vielä päätösneljänneksen loppuhetkillä, mutta Leverkusen oli lopussa vahvempi. Ottelu oli Leipzigille toinen Mirolybovin alaisuudessa toinen. Se voitti ensimmäisen ottelunsa, joka oli samalla sen kauden avausvoitto.

Ottelutilastot

Alexander Madsenin USK Praha palasi voittojen tielle kolmen tappion jälkeen voittamalla Usti nad Labemin 68-53 (30-32). Madsen heitti ottelussa 10 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa 30 minuutissa.

Voitto oli Prahalle kauden neljäs kymmenessä pelissä ja se on tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena.

Ottelutilastot

Latinalaisen Amerikan Liga Sudamericanassa Juho Nenosen Olimpico päätti urakkansa 86-70 (38-40)-voittoon brasilialaisesta UniCEUB BRB:stä. Nenonen tilastoi upeasti tupla-tuplan (11/10).

Olimpico jäi välierävaiheen lohkossa toiseksi eikä näin edennyt finaaliin. Lohkovoiton ja finaalipaikan lunasti argentiinalainen Weber.

Ottelutilastot

Argentiinassa ja Ranskassa tappioita

Samuel Haanpään Obras hävisi vieraissa Gimnasialle 77-99 (26-52). Haanpää merkkautti ottelussa kolme pistettä ja kaksi syöttöä noin 20 minuutissa. Obras on nyt etelälohkon keskivaiheilla ja on voittanut viisi ottelua ja hävinnyt seitsemän.

Ottelutilastot

Erik Murphyn ja Lassi Tuovin SIG Strasbourg koki kirvelevän 72-73 (38-35)-tappion Gravelines-Dunkerquen vieraana. Strasbourg oli ottelussa pitkään niskan päällä, mutta kotijoukkue tuli vahvasti päätösneljännekselle ja pystyi puristamaan ohi. Aloitusviisikossa ollut Murphy kärsi virhevaikeuksista ja tilastoi 17 minuutissa viisi pistettä, neljä levypalloa ja kolme korisyöttöä.

Strasbourg on sarjassa viimeisenä kahdella voitolla seitsemästä pelistä.

Ottelutilastot

Antti Kanervon ja Matti Nuutisen Roanne sen sijaan hävisi ProB-liigassa vieraissa Bloisille harmittavasti 73-80 (32-44). Roanne taisteli ottelun voitosta aivan loppuhetkille saakka, mutta kotijoukkue oli viimeisen pariminuuttisen aikana vahvempi ja kuittasi voiton.

Kanervo urakoi kentällä 28 minuuttia ja heitti sinä aikana kolme kolmosta sisään kasaten yhdeksän pistettä. Lisäksi käsiin tarttui yksi levypallo. Nuutinen oli avausviisikossa ja pelasi 26 minuuttia. Hän tilastoi seitsemän pistettä ja kahdeksan levypalloa. Roanne on voittanut neljästä ottelustaan kaksi ja on sarjan keskikastissa.

Ottelutilastot