BC Nokia vahvistuu tammikuussa uudella kotimaisella pelaajalla – ”Toive vihdoin toteutuu”
192-senttinen ja äärimmäisen atleettinen Aleksi Akpaso, 24, liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuusta lähtien 1+1-mallisella sopimuksella.
Akpaso liittyy joukkueeseen vasta tammikuussa henkilökohtaisista syistä.
– Aleksin siviilityö loppuu ensi tiistaina ja hän tulee päivä sen jälkeen treenaamaan meidän kanssa kahdeksi viikoksi. Sen jälkeen hän lähtee isänsä kanssa Nigeriaan, josta hän palaa tammikuun puolessa välissä ja liittyy kunnolla rinkiin, BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen avaa sopimuksen taustoja BC Nokian sivuilla.
Pantterit-kasvatti Akpaso on pelannut viimeiset viisi kautta Korisliigaa. Uransa Suomen pääsarjatasolla hän aloitti Kouvoissa, joissa hän viihtyi kaksi kautta. Tämän jälkeen tie on vienyt kahden KTP-vuoden jälkeen Kauhajoelle, jossa hän viimeisteli edelliskaudella Karhulle keskimäärin 2,0 pistettä ja 0,8 levypalloa ottelua kohden. Nuorisomaaotteluita häneltä löytyy tililtään 23 kappaletta.
– Tutustuin Aleksiin kesällä 2012 nuorten maajoukkueessa. Siitä asti olen toivonut, että hän vielä joskus pelaisi valmentamassani joukkueessa ja nyt tuo toive vihdoin toteutuu. Valitettavasti yhteistyö pääsee täydellä teholla käyntiin vasta tammikuussa, mutta olen erittäin tyytyväinen, että Nokia tarttui tilaisuuteen silti ja uskon, että Aleksi tulee olemaan meille arvokas pelaaja jo tällä kaudella. Urheilullinen, työteliäs kaveri, joka osaa ja tykkää puolustaa, eli konseptimme näköinen pelaaja, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen kommentoi.
– Fiilikset on erittäin hyvät ja olen kiitollinen, että minulle avautui mahdollisuus tulla Nokialle pelaamaan. Tuomisen Villen kanssa olemme käyneet jo hetken aikaa keskusteluja ja free agenttina oltuani jo jonkin aikaa, niin Nokian proggis tuntui kaikista osuvimmalta vaihtoehdolta. Odotan innolla Näätiin liittymistä ja sitä, että mitä kausi tuo tullessaan, Akpaso kommentoi tuoretta sopimustaan.
Niko Mattilan ja Ville Haapojan loukkaantumisten sekä Kwame Alexanderin irtisanomisen jälkeen uuden pelaajan hankkiminen kokoonpanoon oli urheilutoimenjohtaja Tuomisen mukaan ajankohtaista. Pelkästään harjoituspelaajaksi Akpasoa ei silti ole hankittu.
– Molemmin puolin on sellainen tahtotila, että yhteistyötä jatketaan vielä tämän kauden jälkeen. Aleksi on ominaisuuksiltaan juuri sitä mitä kaivataan eli atleettinen ja hyvä puolustuspäässä. Sopii siihen pelitapaan, mitä pitkällä tähtäimellä haetaan, Tuominen kertoo.
– Keskustelimme jo elokuussa Aleksin kanssa asiasta. Meillä oli silloin Papa Dia try-outeilla ja päädyimme pitämään hänet viidentenä vahvistuksena.
Akpaso esitellään kotiyleisölle keskiviikkona 16.11., kun BC Nokia kohtaa kotikentällään Tampereen Pyrinnön.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers