Kouvot on solminut kauden 2016-2017 kattavan pelaajasopimuksen 195-senttisen Michael ”Mike” Cuffeen kanssa.

33-vuotias Cuffee on kokenut takamies/laituri joka aloittaa Kouvoihin tullessaan jo 12. ammattilaiskautensa. Philadelphiassa syntynyt ja siellä edelleen asuva Cuffee on urallaan pelannut muun muassa Tanskassa, Ruotsissa, Italiassa, Saksassa ja viimeisimpänä etappinaan Ranskassa. Middle Tennessee Staten yliopiston (13.4/6.7) kasvatti muistettaneen hyvin myös Suomen korispiireissä, sillä monipuolinen pelimies pelasi 10 vuotta sitten, kaudella 2006-2007, Lappeenrannan NMKY:n riveissä täyden liigakauden, yhteensä 47 ottelua. Lappeenrannassa Cuffee viimeisteli keskimäärin 18 pistettä ja nappasi kahdeksan levypalloa ottelua kohden ollen joukkueensa ykkönen niin pisteissä kuin teholukemassakin (18.7). Kohtuullisen tarkkakätinen Cuffee heitti kyseisellä kaudella 20 ottelussa vähintään 20 pistettä ottelukohtaisen ennätyksen ollessa 31 pistettä.

– Ei ole salaisuus, että Villen (Kaunisto) ja Miikan (Luosmaa) poistumisen myötä meiltä on kadonnut paljon kokoa sekä heitto- ja levypallovoimaa. Kävimme läpi kotimaisia pelaajamarkkinoita, mutta tunnusteluja pidemmälle se ei johtanut. Siksi vaihtoehdoksi jäi ulkomaalaispelaajan etsiminen. Iso haaste oli löytää pelaaja, joka tuo kokoa ja voimaa puolustukseen, mutta ei jätä taitovajetta hyökkäykseen. Lisäksi tarvitsimme pelaajan joka paikkaa Villen kaukoheittotaitoa.

 

– Mike Cuffeessa pitäisi yhdistyä kaikki tarvittavat elementit. Hän pystyy pelaamaan paikoilla 2-4. Mike on kokenut pelaaja, jolla on vahva kroppa ja riittävästi taitoa pallollisena käyttää palloscreeniä. Mies on hyvä kaukoheittäjä. Cuffee sai edellisiltä valmentajilta kehuja puolustuksestaan ja ammattimaisesta voittaja-asenteestaan. Kuusi levypalloa peliä kohden Saksasta on kovaa valuuttaa. Pieni kysymysmerkki on viime kauden loukkaantuminen. Vaiva on hoidettu leikkauksella kuntoon vaihtoehdon oltua kuntoutus ilman leikkausta. Miehen viime kesän pelileirillä nähnyt kollega sanoi Miken olleen kesällä jo lähes täydessä kunnossa. Se pienentää riskiä. Toisaalta ilman loukkaantumista meillä olisi erittäin vaikeaa saada tämän tason CV:llä olevaa pelaajaa. Uskon, että Cuffee auttaa meitä pelillisesti pääsemään sarjan kärjen tasolle viimeistään joulun jälkeen, Kouvojen päävalmentaja Pieti Poikola kuvailee Kouvojen sivuilla.

Kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomeen palaava Cuffee on luonnollisesti tyytyväinen sopimuksen varmistuttua. Miehen kokemus ja asenne paistaa jo heti ensimmäisistä sanoista.

– Olen innoissani päästessäni takaisin Suomeen ja samalla joukkueeseen, jonka valmentaja tietää mitä tarvitaan mestaruuden saavuttamiseksi ja joka on valmentajaurallaan jo monesti voittanut mestaruuden. Ensinnäkin haluan auttaa joukkuettamme pääsemään pudotuspeleihin ja sen jälkeen jatkamaan matkaa aina finaaleihin asti. Luonnollisesti tämän matkan suurena tavoitteena on mestaruuden uusiminen. Tiedän, että minun ja muun joukkueen tulee pelata joka ilta korkealla tasolla jotta saavutamme tavoitteemme. Ammattiurheilijana fokukseni on aina voittamisessa, on kyse sitten yksittäisestä ottelusta tai tittelistä. Olen pohjimmiltani yleispelaaja ja pystyn pelaamaan monella pelipaikalla, joten uskon pystyväni auttamaan joukkuetta monialaisesti ja kuten valmentaja parhaaksi näkee.

Suomeen Cuffee saapuu näillä näkymin kuluvan viikon loppupuolella. Kouvot jatkaa ainakin toistaiseksi viidellä ulkomaalaisvahvistuksella sillä joukkueessa jatkavat Cuffeen lisäksi Paris Horne (7.3/3.3/2.8/1.9r), Raheem Appleby (12.2/1.7/2.2), Steven Pledger (21.3/4.0) ja Rakeem Buckles (13.3/10.7).