EM-kisojen otteluohjelma julkaistu – Susijengi aloittaa huippuottelulla

Ensi kesänä pelattavien EM-kisojen alustava otteluaikataulu on julkaistu. Susijengi kohtaa EM-kotikisojen avausottelussaan hallitsevan EM- ja MM-pronssimitalisti Ranskan.

Vuoden 2017 EM-kilpailujen lohkot arvottiin tiistaina Istanbulissa. Susijengi ottaa ensi elo-syyskuussa Hartwall Areenalla mittaa kumppanimaansa Islannin lisäksi Ranskasta, Kreikasta, Sloveniasta ja Puolasta.

Suomi pelaa EM-kisojen ensimmäisen ottelunsa torstaina 31.8. A-lohkon jättiläistä Ranskaa vastaan. Viime vuoden EM-kisoissa Suomi kohtasi avausottelussaan niin ikään Ranskan, jolloin ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Lohkon päättää herkullinen kohtaaminen, kun Susijengi saa kotiyleisönsä edessä vastaansa Islannin intohimoisine fanijoukkoineen.

Otteluiden päiväkohtainen järjestys saattaa muuttua televisioinnista riippuvista syistä. Pelien alkamisajat julkaistaan myöhemmin.

Hyvin kaupaksi käyneiden EM-kisojen lippupakettien myynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9:00. Myyntiin vapautuvat Follow Your Team -lippupaketit sisältävät Suomen viisi kotiottelua Helsingin Hartwall Arenalla 31.8.-7.9.2017 välisenä aikana. Samalla myyntiin tulevat myös muiden Suomen lohkossa pelaavien maiden FYT-lippupaketit.

Otteluohjelma, lohko A:
To 31.8. Slovenia – Puola
To 31.8. Islanti – Kreikka
To 31.8. Ranska – Suomi

Pe 1.9. välipäivä

La 2.9. Puola – Islanti
La 2.9. Kreikka – Ranska
La 2.9. Suomi – Slovenia

Su 3.9. Ranska – Islanti
Su 3.9. Slovenia – Kreikka
Su 3.9. Suomi – Puola

Ma 4.9. välipäivä

Ti 5.9. Puola – Ranska
Ti 5.9. Islanti – Slovenia
Ti 5.9. Kreikka – Suomi

Ke 6.9. Kreikka – Puola
Ke 6.9. Slovenia – Ranska
Ke 6.9. Suomi – Islanti


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.