Sasu Salin pääsi Gran Canarian kanssa juhlimaan Supercupin voittoa ennen varsinaisen kauden alkua. Espanjan liiga pyörähti käyntiin kuitenkin tappioputkella. Hiljalleen sekä Salin että joukkue ovat saaneet peliä raiteilleen ja jälki on ollut vahvaa.

Gran Canarian joukkue muuttui viime kaudesta paljon ja suurin ero nähtiin valmentajan paikalla, kun Aito Garcia Reneses vaihtui Luis Casimiroon. Muutokset eivät kuitenkaan näkyneet harjoituskauden peleissä, sillä Gran Canaria kulki voitosta voittoon ja juhli lopuksi Supercupin voittoa.

Paluu maanpinnalle oli kuitenkin kova, kun se hävisi neljä ensimmäistä Espanjan liigan otteluaan. Eurocupissa peli kuitenkin kulki ja keltapaidat saivat lopulta siirrettyä eurovireensä myös kotimaan kentille. Nyt joukkueen saldo on kymmenen kierroksen jälkeen viisi voittoa ja viisi tappiota.

– Peli on ollut tällä kaudella aika ailahtelevaa. Preseasonilla kaikki meni täydellisesti ja olimme Supercupin voiton jälkeen pilvilinnoissa, mutta sitten sarjan alettua tulikin kylmää kyytiä. Eurocup alkoi osaltamme hyvin ja saimme sieltä itseluottamusta myös Espanjan liigaan. Nyt olemme saaneet tärkeitä voittoja, Salin kertailee alkukautta Koripalloliiton tiedotteessa.

Gran Canarian tappioille ei syytä tarvinnut hakea kaukaa. Neljässä tappiollisessa ottelussa Gran Canarialle tehtiin keskimäärin 90,5 pistettä. Sen jälkeen kuudessa seuraavassa pelissä omassa päässä sukka on heilunut 70 pisteen keskiarvolla.

– Puolustuspelin paranemisen vaikutus oli tosi suuri. Alussa vastustaja pääsi tekemään meitä vastaan yli 90 pistettä, mutta heti kun aloimme puolustaa paremmin, niin tuloksia alkoi tulla. Hyökkäyspelissä meillä ei ole ollut ongelmia, mutta puolustuspelaaminen oli se isoin tekijä parantuneisiin tuloksiin.

Salinin mukaan puolustusongelmat olivat enemmän henkisellä kuin taktisella puolella. Joukkue sai kaivettua intensiteetin ja aggressiivisuuden takaisin puolustuspelaamiseen ja se näkyi tulostaululla.

– Ehkä meillä oli siinä alussa vähän tyytyväisyyden tunnetta. Kävimme sitten aika syvällä ja siitä kierteestä voi olla vaikea päästä pois. Onneksi meillä se jäi neljään peliin, Salin pohtii mennyttä kautta.