Pyrintö sai haluamansa revanssin Kauhajoen Karhusta ja päätti vuoden ansaittuun voittoon 81-79 (40-37). Näin Karhun kanssa käydyt back to back -pelit päättyivät molemmat kotijoukkueen kahden pisteen voittoihin.

Pyrinnön J’Nathan Bullock oli uudenvuodenaattona Pyrinnön ja kentän kuningas. ”J”:n varhainen ilotulitus toi peräti 28 pistettä ja 10 levypalloa. Kolmen pisteen heitot Bullock upotti erehtymättömästi 6/6.

– Tämä oli hyvä peli, myös henkilökohtaisesti. Kiitos valmentajalle ja seuralle, että sain mahdollisuuden käydä joulutauolla kotona ja nähdä poikani, sain siitä lisää energiaa. Meillä on hyvä joukkue, jossa on paljon potentiaalia ja keväällä mahdollisuus uuteen alkuun, Bullock totesi Pyrinnön sivuilla.

Karhun Bojan Sarcevic harmitteli, ettei Karhun loppukiri riittänyt.

– Meillä oli mahdollisuus voittoon vielä lopussakin. Kun ei ollut hävittävää, pystyimme ottamaan koviakin riskejä ja saimme siksi paikkaprässillä riistoja. Itse sain myös mahdollisuuden tasoittaa peli kolmosella, mutta nyt se ei onnistunut.

Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen piti peliä hyvätasoisena.

– Molemmat pelit, niin eilen kuin tänään, olivat hyviä koripallo-otteluita. Eilen pelin intensiteetti oli kovempi, mutta tänään molempien joukkueiden suorittaminen oli tasaisempaa. Olimme koko pelin takaa-ajajia ja prässimme avulla saimme lopussa mahdollisuuden vielä voittoonkin. J’Nathan Bullock oli tänäänkin erittäin hyvä. Hän heitti pari todella kovaa kolmosta ja haki kovia levypalloja, Toiviainen kehui.

Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen kehui omiensa esitystä.

– Karhu puolusti selvästi aloitteellisemmin ja paremmin kuin eilen ja se oli tehnyt kotiläksyt eilisen jälkeen meitä paremmin. Saimme silti olla tänään kuskin paikalla läpi pelin ja se on kotisalissa aina vähän helpompaa kuin vieraissa. Olen iloinen, että meillä on niin paljon niin hyviä pelaajia. Meiltä löytyy leveyttä ja erikoisosaamista niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin. Haluan välittää kiitokset ja uuden vuoden toivotukset Kauhajoelle, jossa talkoolaiset pitivät meistä eilen erinomaista huolta.