Kaksiosaisessa FIBA Europe Cup -neljännesvälierässä ollaan keskiviikkona ratkaisun äärellä: Kataja Basketin tulee voittaa saksalainen Telekom Baskets Bonn vähintään 20 pisteellä edetäkseen otteluparista kisan kahdeksan parhaan joukkoon.

Mikäli piste-ero olisi varsinaisen peliajan päättyessä Katajalle 19, pelattaisiin ottelussa jatkoaika.

Saksalaiset löivät vajaa kaksi viikkoa sitten kotikentällään vajaamiehiset joensuulaiset lukemin 91-72. He käyttivät onnistuneesti laajempaa rosteriaan onnistuen mm. vaikeuttamaan Katajan hyökkäyspeliä huomattavasti. Vieraille kirjattiinkin peräti 24 pallon menetystä, joista tosin iso osa johtui silkasta huolimattomuudesta.

– Olimme surkeita, päävalmentaja Greg Gibson myöntää Katajan sivuilla.

– Ensimmäisen kohtaamisen läpikäynti oli pisin videosessio tällä kaudella. Palloscreenin puolustaminen ei toiminut, tekemisestä puuttui aggressiivisuus ja jäimme jälkeen vähän joka asiassa.

– Esitys oli yksinkertaisesti kauhea.

On melko harvinaista, että Kataja pääsee otteluun ”tuoreempana”. Sillä on ollut lähes viikko aikaa valmistautua kun taas saksalaiset pelasivat vielä sunnuntaina. Bonn kaatoi Europe Cup -kenraalissa kotikentällään s.Oliver Würzburgin lukemin 101-84. Voitto oli joukkueelle europelit mukaan laskien viides peräkkäinen. Asemansa Bundesliigassa pudotuspeliviivan yläpuolella vahvistui, sijoituksensa on 18 joukkueen sarjassa tällä hetkellä seitsemäs.

Kataja puolestaan pelasi edellisen kerran viime keskiviikkona, jolloin se oli kotiottelussa liikkeellä hyvällä asenteella ja BC Nokia jäi selvästi jalkoihin lukemin 86-70.

Gibson joukkoineen on valmistunut tulevaan huolella.

– Vastassa on urheilullinen, todella lahjakas joukkue, josta löytyy sekä kokoa että yksilötaitoa. He puolustavat kovaa ja pyrkivät koko ajan laittamaan painetta pallolle.

– Pelintekijänsä (Josh) Mayo tekee muista parempia, (Julian) Gamble on atleettinen sisäpelaaja ja kaikki tietenkin tuntevat (ex-Kataja-pelaaja) (Ken) Hortonin taidot, Gibson luettelee.

Päävalmentaja on luottavainen ja uskoo omiinsa. Edellisen ottelun virheet etenkin puolustuspäässä on läpikäyty eikä niitä ole tarkoitus toistaa.

– Voitimme Mestarien Liigassa Pinar Karsiyakan ja Le Mansin, jotka ovat parempia joukkueita kuin Bonn. Olemme toki perässä sen 19 pistettä, mutta lähdemme tekemään asioita askel kerrallaan.

– Menetykset tulee pitää reilusti alle 20:ssa ja ottelun tempoa pitää pystyä kontrolloimaan. Vielä kun taistelemme levypalloissa, niin pärjäämme varmasti.

– Fiilis on hyvä. Haaste on kova mutta ei mahdoton!

Kattava ennakko luettavissa kokonaisuudessaan Katajan kotisivuilta.