PuHu Juniorit voitti Kristika Turun puhtaasti kolmessa ottelussa miesten I divisioona B:n finaaleissa. Viimeisen voiton torstaina ottanut PuHu Juniorit pelaa voiton myötä ensi kaudella miesten I divisioona A:ssa.

PuHu Juniorit oli suvereeni miesten I divisioona B:n pudotuspeleissä. Joukkue pätki välierissä Kouvolan Korihait puhtaasti kolmella voitolla ja finaaleissa kaatui samoilla lukemilla Kristika Turku. PuHu voitti ratkaisevan ottelun torstaina 82–74 (39–29).

Vantaalaiset eivät antaneet turkulaisille torstaina juurikaan mahdollisuuksia ottaa johtoasemaa haltuun. PuHu nappasi kymmenen pisteen johdon avausjaksolla ja toisen neljänneksen pisteet jaettiin 9–9. Tauon jälkeen PuHu kaasutti eron 14 pisteeseen, mutta Kristika sai positiivisella vireellä kavennettua eron päätösneljänneksellä parhaimmillaan kuuteen. PuHu Juniorien puolustus ei kuitenkaan päästänyt turkulaisia enää taistelemaan voitosta.

PuHu Juniorien paras pistemies viimeisessä finaaliottelussa oli Eero Sahlberg (21 / 4 / 3). Viimeisessä finaalissa kunnostautuivat myös tupla-tuplan tilastoinut Pyry Rainamaa (14 / 13 / 5) ja Jarkko Kyllönen (11 / 2 / 2). Myös Eero Lehtinen (10 / 4 / 2) pääsi kaksinumeroisille pistelukemille.

Kristika Turun riveistä parhaat tilastot sai aikaan torstaina Eero Innamaa (20 / 3 / 2). Myös Mikael Sandberg (12 / 17 / 4) pelivire oli korkealla. Hän tilastoi tupla-tuplan lisäksi ottelun parhaan levypallosaldon.

PuHu Juniorit vahvisti mestaruutensa myötä paikan miesten I divisioona A:ssa ensi kaudeksi. Kristika Turku pelaa paras kolmesta -ottelusarjan I divisioona A:n viimeiseksi tulleen Järvenpään Koripalloseuran kanssa ja ottelusarjan voittaja pelaa ensi kaudella I divisioona A:ssa. Ottelusarjan avaus pelataan 30.3.2017