Keskiviikkona pelataan pitkästä aikaa täysi kierros ja viimeiset sijat menevät näin jakoon. Kouvot (16/19) matkustaa päättämään runkosarjansa Saloon ja sillä on panoksena runkosarjan viides sija.

Kouvot lähtee Saloon varsin mielenkiintoisista asetelmista. Kuudes sija ja täten Karhu/Seagulls pudotuspelien avauskierroksella on jo varmistunut. Mikäli Kobrat voittaa viimeisellä kierroksella Karhun, ei edes voitto Salosta nosta kouvolalaisia sarjataulukossa ylöspäin. Tästä syystä Kouvot on harjoitellut jo koko kuluvan viikon puhtaasti pudotuspelejä silmällä pitäen.

– Kyseessä on viimeinen runkosarjaottelu. Haluamme saada mahdollisimman paljon onnistuneita suorituksia ja toisaalta haluamme katsoa mahdollisimman vähän tulostaululle. Se valmistaa meitä parhaalla mahdollisimmalla tavalla lauantain ensimmäiseen pudotuspelikamppailuun. Tämän viikon harjoittelussammekin fokus on jo lauantaissa, Kouvojen päävalmentaja Pieti Poikola valottaa seuran sivuilla.

Poikola antaa tunnustusta myös runkosarjan voittaneelle vastustajalle.

– Onnittelut Vilppaalle hienosti runkosarjan voitosta. Joukkue ansaitsi sen erittäin tasaisella ja kurinalaisella tekemisellä molemmissa päissä kenttää. Vilpas on luultavasti sarjan paras avoimen kentän joukkue. Puolenkentän hyökkäyksessä joukkue tunnistaa vahvuutensa, eikä yritä mitään ylimääräistä. Kaikkiaan Vilpas on hyvin valmennettu ja tyylikäs koripallojoukkue.