Suomi-koripallon suurlupaus Lauri Markkanen, 19, on hiljentänyt ympärillään velloneen huhumyllyn ilmoittautumalla ehdolle NBA:n kesän 2017 varaustilaisuuteen. Markkanen tiedotti päätöksestään torstai-iltana Suomen aikaa Tucsonissa. NBA Draft järjestetään 22. kesäkuuta Yhdysvalloissa.

213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti, Markkanen, johti tulokaskaudellaan Arizonan Pac-12-konferenssin mestaruuteen ja NCAA:n 16 parhaan joukkoon ja lähtee kohti draftia suomalaisittain ennennäkemättömän vahvoista asetelmista.

Markkasen päätös asettua ehdolla NBA:n varaustilaisuuteen kypsyi nopeasti kauden päätyttyä 71-73-lopputurnaustappioon Xavieria vastaan.

– Kausi loppui odotettua aiemmin ja joukkue oli ymmärrettävästi alamaissa. Nukuimme yön yli, lensimme takaisin Tucsoniin ja kotiin päästyäni mietin hetken valintaani, Markkanen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

– Päätin tarttua mahdollisuuteen ymmärrettyäni, että minulla on mahdollisuus lähteä ja elämänmittainen unelma on aivan nurkan takana. Tartuin puhelimeen, kerroin perheelleni ilouutiset ja kaikki olivat tukenani päätöksessä.

Kesän 2017 NBA:n varaustilaisuus järjestetään vajaan kolmen kuukauden päästä torstaina, 22. kesäkuuta toistaiseksi julkistamattomassa paikassa.

NBA-joukkueiden ja pelaajien valmistautuminen varaustilaisuuteen alkaa virallisesti 9.-14.5. Chicagossa järjestettävällä NBA Draft Combine -leirillä. Suuren päätöksensäkin jälkeen Markkanen pysyy vielä tiiviisti koulun penkillä.

– Hoidetaan ensiksi kouluvuosi loppuun tyylillä täällä Tucsonissa. Katsotaan aikataulua sitten, Markkanen hymyilee.

– En vielä osaa sanoa varaustilaisuutta koskevista odotuksista sen enempää, mutta minne ikinä päädynkin, olen valmis tekemään kaikkeni joukkueeni eteen.

NBA:n vuodesta 2006 voimassa olleessa työehtosopimuksessa NBA:n varaustilaisuuteen ilmoittautuvien pelaajien alaikärajaksi määriteltiin 19 vuotta. Kaksi vuotta myöhemmin sopimukseen lisättiin pykälä, jonka mukaan pelaaja saa asettua ehdolle vähintään vuosi high schoolista (lukio) valmistumisensa jälkeen.

Työehtosopimuksen ja lisäpykälän mukaantulon myötä NBA:n varaustilaisuuden ylimmät sijat ovat olleet jo vuosikymmenen ajan ensimmäisen vuoden ns. ”one (year) and done” -yliopistopelaajien dominoimia. Trendi ei osoita laantumista; Draftexpress.com-sivuston kesän 2017 varausennusteen mukaan yhdeksän ensimmäiseksi varattavaa pelaajaa ovat ensimmäisen yliopistovuotensa päättäviä.

”One and done” -kategoriaan mahtuu torstaina julkistetun päätöksen myötä myös Markkanen, jonka tulokaskausi 2016-17 NCAA:n Arizona Wildcatsissa oli suurmenestys. Markkanen kietoi 36 ottelussa 15,6 pistettä ja 6,9 levypalloa ottelua kohden erinomaisin heittoprosentein (2p 54,5%, 32p 42,3%, 1p 83,5%).

– Henkilökohtaisella tasolla kauteen mahtui hyviä hetkiä ja huonoja jaksoja. Kautemme loppui odotettua aiemmin, mutta saavutimme vastoinkäymisistä huolimatta monia hienoja asioita, kuten konferenssin mestaruuden. Omasta pelistäni keksin aina parannettavaa, mutta saamaani peliaikaan olen tyytyväinen, Markkanen arvioi tulokaskauttaan Arizonassa.

Sean Miller on todella vaativa valmentaja, joka saa jokaisen pelaajan harjoittelemaan täysillä joka ikisissä harjoituksissa. Tulimme kaikki hyvin toimeen toistemme kanssa ja kehityimme todella paljon niin joukkueena kuin henkilökohtaisella tasolla.

Yliopistokentät nyt jättävä Markkanen suitsuttaa NCAA:ta niin pelaajan kasvualustana kuin kokemuksenakin.

– Yliopistokoripallo on aivan huikeaa. Jokainen peli on unohtumaton kokemus, erityisesti fanien ansiosta. Fanikulttuurista kertoo paljon se, että jopa joukkueen sisäinen scrimmage-peli oli loppuunmyyty.

Tie NBA:n varaustilaisuuteen pähkinänkuoressa:
9.-14.5. NBA Draft Combine -leiri (Chicago)
16.5. NBA:n varaustilaisuuden Lottery-arvonta
12.6. Varaustilaisuuden ilmoittautuneiden early entry -pelaajien viimeinen mahdollisuus vetäytyä varaustilaisuudesta
22.6. NBA:n varaustilaisuus
1.-17.7. NBA:n viralliset kesäliigat (Las Vegas, Utah, Orlando)