Salon Vilpas on selvittänyt Korisliigan kevään pudotuspeleissä tiensä voiton päähän sen seurahistorian ensimmäisestä SM-tason mitalista, Vilppaan johtaessa välieräsarjaa Kauhajoen Karhua vastaan voitoin 3-2 ennen keskiviikon kuudetta ottelua Kauhajoella. Karhu-sarjan onnistujiin lukeutuu comebackin Vilppaaseen Argentiinan reissulta palattuaan tehnyt Juho Nenonen.

– Sanoisin, että meillä on jopa koko Korisliigan tasolla todella harvinaisen epäitsekäs joukkue. Vaikka kesken kauden joukkueen mukaan tuleminen on aina vähän soveltamista, joukkue teki siitä mahdollisimman kivuttoman prosessin, paljastaa vain 14 ottelua tähän päivään mennessä kaudella 2016/17 Salon Vilppaan paidassa pelannut laituri Nenonen.

– Loukkaantuminen tietysti venytti sitä sopeutumisjaksoa, mutta nyt aletaan olemaan taas ainakin suhteellisesti paremmassa kunnossa.

Nenonen todellakin teki paluunsa viikinkipaitaan tammikuun alkupuolella, vietettyään syksyn Argentiinan pääsarjassa Ciclista Olimpicon riveissä. Kun matka Argentiinassa tuli päätökseen, oli suuntana viime kaudelta tuttu osoite, Salo.

Nenosen pelikunto pudotuspeleissä oli pitkään hämärän peitossa, miehen ollessa sivussa pelikentiltä kuukauden verran helmikuun lopussa kärsityn alaraajavamman vuoksi. Viiden minuutin paluu comeback-keikka Korihaita vastaan Pohitullissa jäi kuitenkin lyhyeksi iloksi salolaiskannattajille, eikä Nenosta nähty pelikentillä puolivälieräsarjassa Pyrintöä vastaan.

Paluu kentille tapahtui välieräsarjan avausottelussa kolmen pisteen muodossa, mutta todellinen muistutus Nenosen kyvyistä saatiin ottelusarjan kolmannessa ottelussa Salohallissa. Vilppaan ollessa jo 23 pisteen takamatkalla, passitti päävalmentaja Joonas Iisalo miehen kentälle sytytystulpaksi. Tuloksena kolme kolmosta toisella jaksolla, koko ottelussa yhteensä 16 pistettä ja Vilppaan nousu komeaan voittoon.

– Kun on seitsemän viikkoa huilannut ja saa tuollaisia onnistumisia, niin kyllähän se tuntuu hyvältä. Uran varrella on kuitenkin aika paljon hyviä ja huonojakin kokemuksia ehtinyt kokemaan, joten ei tämä kuitenkaan liikaa heilauta suuntaan taikka toiseen. Tuollaisen onnistumisen jälkeen on kuitenkin helpompi jatkaa eteenpäin, 459 Korisliiga-ottelun Nenonen tuumaa Koripalloliiton tiedotteessa

– Pelikunto on ihan jees. Ei tässä kohtaa kautta varmasti kukaan ole 100-prosenttisessa tikissä ja urheilijahan ei tunnetusti tervettä päivää näe.

”Eri osa-alueilla vahva joukkue”

Nenonen kuului viime kaudella Vilppaan avainhahmoihin, kun joukkue laittoi lopulta mestaruuden voittaneen Kouvot juuri niin tiukoille, kuin joukkueen voi paras-viidestä –puolivälieräsarjassa laittaa. Viidennen ottelun ratkaisu nähtiin vasta kamppailun päätössekunneilla, Kouvojen taisteltua tiensä jo varmalta näyttäneen tappion hampaista voittoon.

Kouvot ei koko pudotuspelien aikana kohdannut vastaavaa vastarintaa muilta joukkueilta, mikä johti ”mitä jos?” –kysymystulvaan salolaisten koripalloaktiivien joukossa. On kuitenkin perusteltua väittää Vilppaan olleen yksi vahvimmista mestarisuosikeista viime keväänä.

– Meillä on tällä kaudella, ainakin tulosten perusteella, jopa vieläkin paremmin yhteen hitsautunut joukkue kuin tuolloin. Viime kaudella olimme pelillisesti vahvoja vähän eri osa-alueilla, Nenonen toteaa.

– Erityisesti laajempi materiaali ja viime kautta leveämpi rotaatio ovat iso ero. Esimerkiksi etukentän rotaatiossa oli viime vuonna kolme pelaajaa, nyt neljä.

Välieräsarja Karhua vastaan on varmasti luonut salolaiskannattajien keskuudessa uskoa mestaruustaistelun suhteen. Samalla Karhu on myös pystynyt osoittamaan sen, ettei edes Vilpas ja sen laaja ja laadukas materiaali ole ennakkosuosikki vierailijoille aina vaikeassa Kauhajoen liikuntahallissa.

Mikäli Vilpas Karhun kuitenkin onnistuu kaatamaan ja taistelee tiensä lopulta Pantteri-patsaan nostajaisiin, tietää Nenonen reseptin tähän.

– Kyllä meidän suurin ase on ehdottomasti tempopelaaminen ja vauhdin pitäminen kovana jatkuvasti. Mitä paremmin onnistumme siinä ja saamme hyödynnettyä meidän parhaimmillaan yhdeksän pelaajan rotaatiota, sitä vahvemmilla olemme, Nenonen niputtaa.

– Jos pelaamme kuten pelasimme välieräsarjan viidennessä ottelussa (98-60 –kotivoitto), olemme aina vahvoilla.