Kouvoissa kausilla 2006-2008 pelannut takamies Wayne Bernard palaa 10 vuoden tauon jälkeen kouvolalaisseuraan vuoden mittaisella pelaajasopimuksella. Valtteri Leino pelaa tulevalla kaudella Kouvojen edustusjoukkueessa niin ikään vuoden mittaisella pahvilla ja valmentaja Antti Hurri jatkaa edustusjoukkueessa ainakin seuraavat kaksi seuraavaa kautta.

Bernard muistetaan Kouvolassa hyvin sillä 190-senttinen takamies pelasi Kouvoissa kaudella 2007-2008 hopeaa saavuttaneessa joukkueessa. Samalla kaudella Kouvot sijoittui hopealle myös tuolloin pelatussa Suomen Cupissa. Puolustuspään spesialistina tunnettu Bernard pelasi Kouvoissa 1,5 kauden aikana yhteensä 58 ottelua 16 pisteen, 3.3 levypallon, 2.5 syötön ja 2.2 riiston keskiarvoilla. Tämän jälkeen kokenut takamies on pelannut yhdeksän kautta Saksassa jossa oli edelliskeväänä nostamassa joukkueensa Science City Jenan ensi kertaa maan pääsarjaan (BBL). Bernard pelasi SCJ:n riveissä kolme kautta joista viimeisin Saksan pääsarjassa. Saksan ja Suomen lisäksi 35-vuotias Bernard on pelannut ammattilaisena Israelissa, Kreikassa, Ruotsissa sekä Ranskassa.

– Tuntuu todella hyvältä palata Kouvoihin. Seura ja kaupunki ovat kohdelleet minua aina hienosti, joten olen innoissani tulevasta kaudesta. Joukkueen tavoitteista en osaa vielä sanoa tarkemmin varsinkin, kun kokoonpanomme ei ole vielä valmis, mutta luonnollisesti lähdemme voittamaan vastustajasta riippumatta jokaista ottelua. Oma tavoitteeni on pelata joukkuekaverini paikkoihin joista tehdä pisteitä ja tuoda puolustukseen tehoja. Olen viimeksi pukenut kouvopaidan ylleni noin 10 vuotta sitten ja haluankin tervehtiä ilolla joukkueen vanhoja kannattajia sekä samalla kiittää heitä ensimmäisestä visiitistäni. Terveisiä myös joukkueen nuoremmille kannattajille, jotka tulenkin tapaamaan piakkoin ensi kertaa, Bernard toteaa Kouvojen sivuilla.

Kouvojen varapuheenjohtaja Mikko Sydänmaanlakka on tyytyväinen saadessaan Bernardin joukkueeseensa.

– Mahtavaa saada huippuluokan ammattilainen paluumuuttajana Kouvolaan. Kokenut, fiksu ja urheilullinen Wayne auttaa monella tapaa kentällä, harjoituksissa ja pukuhuoneessa vielä suhteellisen nuorta joukkuettamme. Kyseessä on kaiken kaikkiaan erittäin mieluisa sopimus.

Kouvojen oma kasvatti Valtteri Leino pelaa syksyllä alkavalla kaudella edustusjoukkueen paidassa. Viime kaudella Korikouvojen riveissä div1B:ssa pelannut heittävä takamies nakutti 26 ottelussa keskimäärin 14 pistettä ja haki 3 levypalloa. 181-senttinen Leino on aikaisemmilla kausilla (2014-2016) pelannut Kouvojen edustusjoukkueessa 14 ottelua sekä voittanut mestaruuden niin Korisliigassa (-16) kuin A-poikien SM-sarjassa (-14).

– Fiilikset on tietysti hyvät, kun pääsee jälleen pienen tauon jälkeen pelaamaan Korisliigaa. Tavoitteena on kehittyä kauden aikana ja ansaita harjoitusten kautta peliminuutteja myös itse otteluissa. Pyrin nostamaan oman pelillisen valmiuteni ja taitotasoni jälleen divaritasolta liigatasolle ja samalla tätä kautta olla myös tarvittaessa parempi pelaaja divarissa, toteaa Leino.

35-vuotias Antti Hurri on solminut Kouvojen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Kahdeksannen kautensa miesten edustusjoukkueen valmennusportaassa syksyllä aloittavalle Hurrille päätös jatkamisesta oli helppo.

– En nähnyt mitään syytä miksi en olisi jatkanut, kun kuulin Jyri Lehtosen palaavan joukkueen päävalmentajaksi. Meillä oli jo aikaisemmin Kouvoissa pitkä projekti, mikä kantoi hedelmää ja huipentui vuosi sitten Suomen mestaruuteen. Jyri on sapattivuoden aikana kehittänyt uusia ideoita ja voimme jalostaa systeemiä edelleen paremmaksi siitä mihin viime keväänä jäätiin. Työ mitä Kouvoissa on nyt tehty monta vuotta valmentajien ja pelaajien kehittämiseksi, ovat hieno juttu niin Kouvolalle kuin koko kotimaiselle koripallollekin. Työ on kuitenkin edelleen kesken ja sitä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Koen että Kouvoissa on saatu iskostettua nuoriin pelaajiin työn teon kulttuuri ja se yhdistettynä Jyrin taktisiin hienouksiin takaa sen, että meillä edelleen tulevaisuudessa mahdollisuus kasvattaa uusia hienoja pelaajia ja samalla menestyä myös seurana.

Kouvoilla on Bernardin ja Leinon lisäksi pelaajasopimukset ensi kaudesta Ville Kauniston, James Sinclairin, Tuomas Hirvosen, Arttu Saarijärven ja Teemu Knihtisen kanssa. Valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Jyri Lehtonen ja valmentaja Antti Hurri.