Pyrinnölle kova nimi päävalmentajaksi – ”Olen enemmän kuin onnellinen päästessäni isoon seuraan”
Sami Toiviainen on Pyrinnön uusi päävalmentaja. Toiviaisen aisapariksi on nimitetty Ilpo Rantanen, joten Pyrinnöllä on ensi kaudella Korisliigassa erittäin kokenut, arvostettu ja osaava valmennusjohto.
Toiviainen oli kuluneella kaudella Korisliigan kokenein päävalmentaja (kaudesta 2007-2008 alkaen). Hän on voittanut valmentajana SM-kultaa (Namika Lahti 2009) ja hopeaa (KTP 2013). Hänet on valittu Korisliigan vuoden valmentajaksi kahdesti. Hän muuttaa Tampereelle Kauhajoelta, jossa hän on valmentanut Karhua viimeiset kolme vuotta. Toiviaisen sopimus on muotoa 1+2 vuotta.
– Olen enemmän kuin onnellinen päästessäni isoon seuraan! Pyrintö tarjoaa mahdollisuuden nähdä, millaista on olla osa yhtä Suomen suurinta seuraa ja nähdä läheltä miten tuollaista toimintaa pyöritetään, odottaa Toiviainen.
– Toivottavasti pääsen tutustumaan ja keskustelemaan myös muiden kuin koriksen ympärillä toimivien ihmisten kanssa. Uskon sen tuovan minulle uudenlaisia ajatuksia ja virikkeitä päivittäiseen valmennukseen, Toiviainen toteaa Pyrinnön sivuilla.
– Vaikka edustusjoukkueen valmentaminen onkin oma ykkösjuttuni Pyrinnössä,
niin sekä minulla että Pyrinnöllä oli halu siihen, että olen vahvasti mukana myös akatemiavalmennuksessa. Tampereen seudulla on valtava määrä junioreita. On mahtavaa päästä työskentelemään myös heidän kanssaan viikoittain. Ja toki mahdollisuuksien mukaan olen käytettävissä myös juniorijoukkueiden apuna.
Toiviaisen työpariksi sovittu Rantanen palaa Pyrinnön apuvalmentajaksi muutaman vuoden jälkeen. Rantasen kanssa Pyrintö on solminut sopimuksen kaudeksi 2017-2018.
– Suomessa on sirkkelimiehen yhden käden sormin laskettava määrä valmentajia, joista olen miettinyt, että voisi olla mukava vielä joskus tehdä töitä yhdessä. Sami on yksi heistä. Minulla on vahva luotto, että kemiat ja vahvuudet kohtaavat, lausuu Rantanen.
– Pyrintö on kotikaupunkini seura, myös kasvattajaseurani. Seuralla on aitoa halua kehittää toimintaansa edelleen ja tavoitella menestystä jatkossakin, sanoo ”Ipe” jonka edellisiltä Pyrintö-vuosilta muistona on kaksi Korisliigan kultamitalia.
Pyrinnön Korisliiga-joukkueen kolmas valmentaja on Juri Heinämäki, joka vastaa myös miesten 1A-divisioonaa pelaavan Pyrintö II-joukkueen valmennuksesta. Heinämäki saa divariin avukseen Susijengi-legendan Antti Nikkilän.
Myös Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen on iloinen ja toiveikas.
– Toivotan Samin ja Ipen lämpimästi tervetulleeksi Pyrinnön korisperheeseen. Valmennuskolmikko sekä suomalaisten pelaajien muodostama runko antavat hyvän lähtöstartin niin edustusjoukkueen kuin divariporukan rakentamiselle. Seuran tahtotila on kehittää edustusjoukkueeseen menevää polkua ja tarjota jatkossakin kilpailukykyinen ympäristö huippu-urheilulle, linjaa Hakanen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Lahti Basketball nappasi ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Thomas Tumba siirtyy Belgian ja Alankomaiden yhteisliigaan
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Lahti Basketball nappasi ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla