Omat kasvatit jatkavat Karhussa – ”Kaikki kolme ovat kehittyneet vuosi vuodelta”

Korisliigassa pelaava Kauhajoen Karhu on sopinut kolmen seuran oman kasvatin kanssa jatkosopimukset. Jussi Myllyniemi, Valtteri Pihlajamäki ja Perttu Salmi jatkavat oranssipaidoissa.
Pihlajamäki suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta ja myös Salmi astuu palvelukseen heinäkuussa. Myllyniemi pelaa Karhun Korisliigamiehistön lisäksi Karhun ja Kobrien A-poikajoukkueessa, joka lähtee syksyn karsinnoissa tavoittelemaan paikkaa valtakunnallisista sarjoista.
Karhun päävalmentaja Jussi Laakso on tyytyväinen nuorten pelimiesten jatkosta.
– Hienoa, kun meillä on ringissä kolme seuran omaa kasvattia, Laakso kertoo Karhun sivuilla.
– Kaikki kolme ovat kehittyneet vuosi vuodelta ja heidän panos treeneissä on erityisen tärkeä, sillä heidän avullaan saamme laadukkaita treenejä. Tavoitteena on myös pelivastuun kehittäminen. Kuten muidenkin pelaajien kanssa, tulemme panostamaan yhä enemmän fysiikkatreeneihin, josta varmasti näemme kaikkien osalta tuloksia syksyllä, Laakso avaa harjoittelun painopisteitä seuran sivuilla.
Kolmikon lisäksi Karhulla on nyt sopimukset Bojan Sarcevicin, Juho Lehtorannan, Samuli Vanttajan ja Joonas Lehtorannan kanssa. Jenkkirintamalla tuntosarvet ovat koko ajan pitkällä ja sopimustarjouksia päästään varmasti kohta tekemään. Karhulla on myös lähes valmiina yksi pelaajasopimus kotimaisella osastolla ja sen julkistus tulee vielä tällä viikolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia