Susijengin kokeneeseen kaartiin lukeutuva Mikko Koivisto odottaa innolla maanantaina alkavia EM-leirityksiä.

Salon Vilppaan kanssa jatkosopimuksen tehnyt Koivisto on odottavalla päällä ennen leiriä ja itse EM-kilpailuja.

– Keskittyminen siirretty nyt maajoukkueeseen. Innoissaan, että leiritykset alkavat. Kaikki katseet elokuun viimeisessä päivässä, kun pelit alkaa. Kaikki mitä seuraavina viikkoina tehdään, tehdään sillä hetkeä varten, että ollaan valmiita. Odotan sitä ja koko prosessia sitä ennen. Mahtava juttu, Koivisto hehkuttaa Susijengi.comin haastattelussa.

Suomi pelaa kesän aikana yhteensä kahdeksan harjoitusottelua. Koiviston mukaan harjoitusohjelma on hyvä ja kova.

– Kyllä se meidän kesän ohjelma on hyvä ja on tarpeeksi haastetta. Kovia pelejä. Rakennettu tosi hyvin. Tavoitteet on siellä elokuun lopussa. Jotkut miettii varmasti, että pelit alkaa tosi nopeasti ja on vähän aikaa valmistautua ja yhteisiä treenejä. Se on osa prosessia. Toiminut ennenkin edellisinä kesinä. Mielestäni tosi hyvä ohjelma rakennettu.

Henrik Dettmann nimesi 19 pelaajan EM-ehdokasryhmänsä ja Koivisto odottaa kovaa taistelua kisapaikoista.

– Koko aika tuntuu, että porukka kovenee ja kovenee. Viime kesänä oli yksi kovimmista porukoista mitä minun aikana on ollut. Nyt on vielä kovempi. Kilpailu joukkueen sisällä pelipaikoista kasvaa. Hyvä juttu meille kaikille. Mitä enemmän suomalaisia pääsee Eurooppaan pelaamaan koviin sarjoihin. Se on hyödyksi heille, mutta myös maajoukkueelle ja suomalaiselle koripallolle. Positiivinen juttu.

Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Lauri Markkanen, joka on vallannut kotimaassa korisotsikot. Koivisto on iloinen Markkasen ja sitä kautta koripallon saamasta huomiosta.

– Tekee tosi hyvää lajille. On ollut hienoa katsella koripalloilijan silmin, kun hän on ollut jokaisessa mediassa. Kaikki jutut on tietysti Lauri ja Lauri ja Lauri, mutta koripallo saa näkyvyyttä, sitä meillä ei ole ikinä liikaa ollut. Hyvä juttu meille.

Kotikisoja Koivisto odottaa jo malttamattomana.

– Itse kisoista – on kiva päästä pelaamaan kotiyleisön eteen. Meillä ei ole ollut ikinä menestymisen paineita, mutta nyt lähtökohta on se, että alkulohkosta mennään jatkoon. Jos jäädään alkulohkoon, se on pettymys. Omaa roolia en ole miettinyt. Katsotaan millaiseksi joukkue muodostuu. Kun on ollut pidempään mukana, niin tietyillä pelaajilla on oma rooli. Tietää mitä meiltä odotetaan, toisin kuin uudemmilla kavereilla.

Koiviston haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan Susijengi.comin sivuilta.