Naisten maajoukkue pisti Liettualle ahtaalle – ”Nyt oli rytinää”
Kuva: Juha Tamminen
Naarassudet pisti EM-vakiokävijä Liettuan tiukoille Hyvinkään Martinhallissa pelatussa maaottelussa. Suomi ja Liettua taistelivat rinta rinnan aivan pelin loppumetreille asti, mutta monissa liemissä keitetty Liettua onnistui ottamaan rutiininomaisen 69-76 (30-33) -voiton. Suomi ja Liettua kohtaavat uudestaan torstaina Martinhallissa kello 17:30.
Naarassudet pisti kunnolla vastaan isokokoista ja fyysistä Liettuaa vastaan, vaikka kokonaisuudessaan liettualaiset veivät levypallokamppailun 33-51 ja rynnivät peräti 23 hyökkäyslevypalloa. Suomi kompensoi pitämällä pallosta huolta mallikkaasti suurimman osan pelistä, sortuen vain 13 menetykseen.
Vieraat pitivät tahtipuikkoa käsissään läpi ensimmäisen puoliajan, mutta Suomen vahvan kolmannen neljänneksen aikana kotijoukkue nousi jopa ohitse, mutta Liettua kykeni viemään pelin päätösneljännekselle tasalukemissa 50-50.
Viimeisen viiden minuutin aikana jatkuva painiminen ja liettualaisten pallolliseen asettama paine väsytti sekä Naarassusien jalat että pään. Liettua nappasi johtoaseman, mutta vielä minuutti ennen loppusummeria Suomi nousi kolmen pisteen 67-70 päähän Taru Tuukkasen korilla. Liettuan hyökkäyslevypallon jälkeinen kakkonen ja tarkka vapaaheittotyöskentely varmistivat kuitenkin voiton vieraille.
– Väsymys painoi ja vastustaja käytti sumeilematta meidän virheet hyväkseen. Liettua hoiti voiton rutiinilla, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kiteytti Koripalloliiton tiedotteessa.
– Nyt oli rytinää ja pelasimme todella vauhdikasta kansainvälistä koripalloa. Suurimman osan ottelusta pystyimme vastaamaan Liettuan kovuuteen ja jopa kokoon, vaikka levypallopelissä olikin ongelmia, Salminen aloitti.
– Totta kai olisi mukavampi voittaa, mutta tärkeintä on, että menimme asioissa eteenpäin. Pelasimme rohkeasti, liikutimme palloa ja saimme vastapalloon laadukkaita heittoja.
Suomen pistekuningatar oli ajoittain pysäyttämätön Annika Holopainen, jonka illan saldo oli 19 pistettä ja 7 levypalloa. Anissa Pounds (6/0) pelasi jälleen oivasti maajoukkuepaidassa, kuten myös Sofia Rajala, joka heitti 7 pistettä ja jakoi 5 syöttöä.
Holopaisen lisäksi pistetaakkaa harteilleen ottivat alati loistava Taru Tuukkanen (14/7/3 torjuntaa) ja Roosa Lehtoranta (13/1). Liettuan pistekärki oli Santa Okockyte (23/2/5 syöttöä).
Suomi kohtaa Liettuan uudestaan Martinhallissa torstaina 10.8. kello 17:30.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Tässä on NBA:n paras pelaaja