Vilpas-tulokas haluaa tehdä läpimurron Korisliigassa – ”Saan pelata todella hyvien pelaajien rinnalla”

Miikka Luosmaa siirtyi alkukesästä Saloon Kouvolan Kouvoista. Karkkilan Urheilijoiden kasvatilla on tilillään yksi Suomen mestaruus (Kouvot) ja yhdeksän nuorten maaottelua. Tällä kaudella hän haluaa tehdä läpimurron Korisliigassa.
Luosmaan kesä on sujunut omien sanojensa mukaan hyvin.
– Kiirettä on pitänyt treenien ja muutoin kanssa sekä samalla kesästä nauttien, Luosmaa toteaa Vilppaan sivuilla.
Viime kaudella Luosmaa pelasi Kouvoissa. Joukkue lähti kauteen hallitsevana mestarina, mutta lopulta kohtaloksi tuli pudota ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Luosmaa itse oli pitkään sivussa loukkaantumisen takia.
– Vaikea kausi niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkueenakin. Toisaalta kausi antoi uskoa siihen, että terveenä pysyessäni minulla on vielä mahdollisuuksia vaikka mihin.
Tulevaan kauteen Luosmaa lähtee suurin odotuksin.
– Tulevalla kaudella haluan tehdä läpimurron ihan kunnolla Korisliigassa ja voittaa mestaruuden. Samalla haluan nauttia siitä, että saan pelata todella hyvien pelaajien rinnalla ja oppia heiltä.
Luosmaan haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan Vilppaan sivuilta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Karmea uutinen NBA-finalistista