Susijengin kesän paras puolustusesitys ja ensimmäisen puoliskon tasapainoinen hyökkäyspeli eivät aivan riittäneet voittoon lauantai-iltana Cagliarissa. Kolmannen jakson kolmossuman ja pelin jälkipuoliskon painimolskiotteidensa sisuunnuttama Italia karkasi 12 pisteen johtoon ja piti päänsä kylmänä Suomen loppukirissä. Italia pääsi nauttimaan voitosta pistein 75-70 (34-38).

Pelin alkupuoliskolla ainoastaan avausneljänneksen synkkä yhdeksän pallonmenetyksen saldo esti Susijengiä karkaamasta suurinumeroiseen johtoon Italiasta.

Italia oli alituiseen hätää kärsimässä joka paikkaan sutena ehtivän suomalaispuolustuksen siimeksessä, eikä kyennyt saamaan aikaiseksi lähes ainuttakaan tasapainoista heittoa kolmen pisteen viivan sisältä. Toisessa päädyssä kentän ikäpresidentti Teemu Rannikko pyöritti kesän nautittavinta susihyökkäystä luoden magiaa joka ainoasta palloskriinistä.

Italia pääsi vielä peliin mukaan ennen taukoa kiskomalla 27-35-takaa-ajoasemasta pariminuuttisen 7-0, mutta Lauri Markkanen pelattiin sekuntia ennen isoa taukoa paraatiasemaansa metri kolmosviivan takaa. Jyväskylän nuori härkä laukaisi käsi naamallaan korkeakaarisen kolmosen, joka lävisti koriraudan summerin soidessa ja petasi Susijengille 34-38-taukojohdon.

Peli alkoi kääntyä Italialle kolmannella jaksolla. Nimimiehet Luigi Datome ja Marco Belinelli aloittivat kaukoheittojen viljelyn, ja Italia onnistui kymmenen minuutin aikana peräti kuudesti kaaren takaa. Toisessa päässä kenttää tuomarilinja lipsahti pari astetta liberaalimpaan suuntaan, eikä Susijengi saanut paraatihyökkäyksiään pyörimään italialaisten viikatteiden iskiessä käsivarsille ja niittäessä suomalaispelaajaa parketin pintaan.

Italia johti peliä parhaimmillaan lukemissa 71-59, mutta Susijengi tuli vielä kerran. Lauri Markkaselle pelattiin liukuhihnalta 1-1-ratkaisuja, ja kesän parhaan pelinsä pelannut Alex Murphy raatoi sutena irtopalloja kouriinsa. Suomi nousi neljän pisteen päähän (71-67), ennen kuin Marco Belinelli onnistui kaaren takaa ja petasi Italialle voiton.

Pelin avauspuoliskolla Teemu Rannikko (8/4/7 syöttöä) osoitti edelleen olevansa korkean kansainvälisen tason pelaaja, kun taas Lauri Markkanen (19/7/2 blokkia) onnistui erikoisvartioinnista huolimatta hakeutumaan 11 kertaa vapaaheittoviivalle ja levittämään Susijengin peliä silkalla olemassaolollaan.

Ensimmäistä kesäänsä susipaidassa pelaava Alex Murphy (6/5) oli energia- ja puolustuspelaamisellaan arvokas lisä Susijengiin ja väläytteli erikoisosaamistaan erityisesti viime minuuttien kirivaiheen aikana.

Ottelun levypallot Susijengi vei vakuuttavasti 39-30.

Italia-Suomi 75-70 (18-25, 34-38, 58-54), miesten maaottelu, Cagliari (Italia) 11.8.2017
Suomi: Lauri Markkanen 19/7/2 blokkia, Gerald Lee Jr. 9/1, Teemu Rannikko 8/4/7 syöttöä, Mikko Koivisto 7/2, Alex Murphy 6/5, Shawn Huff 6/3, Sasu Salin 5/3/3 syöttöä, Erik Murphy 5/2, Matti Nuutinen 3/1, Jamar Wilson 2/5/5 syöttöä/2 blokkia, Tuukka Kotti 0/3, Antto Nikkarinen 0/0, Carl Lindbom, Joonas Cavén

Italia: Luigi Datome 14/1/4 syöttöä, Marco Belinelli 14/0/3 syöttöä, Pietro Aradori 12/3, Nicolo Melli 10/6/4 syöttöä.

Ottelutilastot: Italia – Suomi