Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Gerald Lee Juniorilla, 29, on mahdollisuus siirtyä pelatuissa miesten A-maaotteluissa uudelle sataluvulle perjantaina, kun Susijengi kohtaa EM-kenraalissaan Hartwall Areenalla Venäjän. 208-senttinen Lee teki maajoukkuedebyyttinsä elokuussa 2006 ja on kuulunut Susijengin vakiokalustoon vuoden 2009 EM-karsinnoista asti.

Koripalloliiton tiedotteessa Lee kertaa maajoukkueuransa huippuhetkiä.

Gerald Lee Jr.: miesten maaotteluiden “Greatest Hits”

2.8.2006 Suomi – Islanti 82-73 (42-34), PM-kisat
Pelipaikka: Pyynikin Palloiluhalli, Tampere
Lee: Minuutit 13 Pisteet 9 (2p 4-7) Levypallot 3
Tapahtuma: 205-senttiseksi venähtänyt ja edellisenä keväänä Korisliiga-kauden kehittyneimmän pelaajan kiertopalkinnon pokannut Lee edusti Suomea Tampereella pelatuissa PM-kisoissa ennen siirtymistään USA:n NCAA-liigan Old Dominioniin. Ensimmäisessä maaottelussaan Lee esiintyi tyylillä viimeistellen yhdeksästä pisteestään kuusi donkkaamalla.

– Olin katsellut pari vuotta aiemmin pikkujunnuna, kuinka Suomi voitti Venäjän Töölön Kisahallissa ja ihailin Antti Nikkilää, joka painoi menemään aivan järkyttäviä donkkeja. Samalla meiningillä mentiin ekaan maaotteluun, Lee kertaa Koripalloliiton tiedotteessa.

11.8.2010 Suomi – Israel 84-83 (44-48), EM-karsinnat
Pelipaikka: Barona Areena, Espoo
Lee: Minuutit 23 Pisteet 10 (2p 4-11, 1p 2-2), Levypallot 6, Syötöt 2
Tapahtuma: Suomi haki kesän 2010 EM-karsintojen avausvoittoaan siipirikkona ilman loukkaantuneita avainpelaajiaan Petteri Koposta, Hanno Möttölää ja Samuel Haanpäätä, ja Teemu Rannikkokin joutui seuraamaan Israel-ottelun loppuhetket sivusta kolhun saatuaan. Tilanteessa 74-78 Lee otti joukkueen reppuselkäänsä nostamalla Israelin puolihookilla ja donkilla tasoihin ja kahdella vapaaheitolla ratkaisevaan johtoon.

– Alusta asti meille sanottiin, että pitäisi saada hyökättyä kohti koria ja pisteitä korin alta. Kun jaksoi tarpeeksi kauan painaa, loppuvaiheessa paikkoja alkoi avautua, ja mikäs niistä viimeistellessä.

26.7.2011 Suomi – Ruotsi 85-63 (40-30), PM-finaali
Pelipaikka: Sundsvall, Ruotsi
Lee: Minuutit 23 Pisteet 27 (2p 9-13 1p 9-12), Levypallot 4, Syötöt 2, Riistot 1.
Tapahtuma: Edellisen kerran PM-kultaa vuonna 1983 (!) juhlinut Susijengi ryöpytti Pohjoismaiden mestaruuden ratkaisseessa ottelussa Ruotsia näytöstyyliin. Kentän kuninkaana juhli Gerald Lee Junior, joka ohitteli kaikin ihmisen mielikuvituksen käytössä olevin keinoin Ruotsin ykkössentteri Brice Massambaa ja nosteli yhä voimassa olevan maaotteluennätyksensä, 27 pistettä.

– Tuntui hyvältä saada revanssi Ruotsia, Massamban veljeksiä ja Rudy Mbembaa vastaan. Pikkujuniorina olin aika monta kertaa ottajapuolella Ruotsi-matseissa, joten täysonnistuminen PM-finaalissa maistui todella makealta.

12.8.2011 Unkari – Suomi 73-75 (37-37), EM-jatkokarsinnat
Pelipaikka: Szolnok, Unkari
Lee: Minuutit 27 Pisteet 14 (2p 6-10, 1p 2-3), Levypallot 5.
Tapahtuma: Suomi sai kesän 2011 EM-jatkokarsintojen avausottelussa tehtäväkseen matkustaa jatkokarsintasuosikki Unkarin kotiluolaan Szolnokiin. Unkari juoksi päätösneljänneksellä 14 pisteen takaa rinnalle ja sai mahdollisuuden yrittää voittokoria tilanteessa 73-73, mutta Obie Trotterin heittoyritys kalahti rautoihin. Toisessa päässä kenttää Gerald Lee Junior ja Petteri Koponen pelasivat pallollisen skriinin, jonka päätteeksi Lee nosti Koposen vuorenvarmasta syötöstä Suomen voittoon.

– Unkari-matsin muistan varmaan ikuisesti. Jatkokarsintojen eka ottelu, aivan älytön meteli, hallissa oli käsittämättömän kuuma… ja sitten voittokori tärkeimmässä mahdollisessa paikassa.

21.8.2012 Puola – Suomi 79-81 (40-42), EM-karsinnat
Pelipaikka: Koszalin, Puola
Lee: Minuutit 25 Pisteet 13 (2p 6-10, 1p 1-2), Levypallot 5, Syötöt 1.
Tapahtuma: Leikitellen haetun Albania-voiton jälkeen Susijengi matkusti kesän 2012 EM-karsintojen avausotteluunsa ennakkosuosikki Puolan kotihalliin Koszaliniin. Petteri Koponen rummutti alkutahdit 26 pisteellään, Mikko Koivisto ja Shawn Huff linkosivat tärkeät kolmoset sisään ja viimeisellä sekunnilla voittokorin nosti Petteri Koposen ja Tuukka Kotin esityöstä Lee Junior.

– Ihan normaali matsi. Saman verran pinnoja kuin Marcin Gortat ja viimeisen sekunnin voittokori sisään. Perussuorittamista.

8.9.2013 Suomi – Venäjä 86-83 (31-30, 67-67, 75-75), EM-kisat, alkusarjaa
Pelipaikka: Koper, Slovenia
Lee: Minuutit 33 Pisteet 9 (2p 2-7, 1p 5-8), Levypallot 4, Riistot 2.
Tapahtuma: EM-alkulohkon avaustappionsa Italiaa vastaan edellisenä iltana kärsinyt Susijengi oli kolme jaksoa raskaalla jalalla liikkeellä, kunnes syttyi taisteluun Shawn Huffin näyttäessä mallia. Toiselle jatkoajalleen edenneessä ottelussa Susijengistä löytyi useita työn sankareita – Huff, Hanno Möttölä, Sasu Salin sekä kaikki pisteensä viimeisillä minuuteilla lähietäisyyksiltä nostellut Lee.

– Nimenomaan se matsi on jäänyt mieleen. Pieni halli, jossa on älyttömästi suomalaisfaneja, pystytään nousemaan isosta takaa-ajoasemasta takaisin peliin ja voitetaan toisella jatkoajalla, ja kaiken lisäksi vastassa vielä Venäjä. Oli ihan ennenkokematon olo sen matsin jälkeen.

4.9.2014 Suomi – Uusi-Seelanti 65-67 (32-44), MM-kisat, alkusarjaa
Pelipaikka: Bilbao, Espanja
Lee: Minuutit 22, Pisteet 17 (2p 7-10, 1p 3-4), Levypallot 5, Syötöt 1.
Tapahtuma: Edellisenä iltana MM-alkusarjassa Turkille jatkoajalla taipunut Susijengi lähti taistelemaan MM-neljännesvälieräpaikasta Uutta-Seelantia vastaan raskaalla jalalla ja taipui avauspuoliskolla 20 pisteen takaa-ajoasemaan. Pelin jälkipuoliskolla Susijengi tiivisti puolustustaan samalla, kun toisessa päässä kenttää Teemu Rannikko ja Gerald Lee Junior alkoivat pick and roll -peleillään kaventaa kori korilta uusiseelantilaisjohtoa umpeen. Lee upotti Susijengin korkeimmat pisteet, 17, vaikka oli silminnähden tuskissaan kylkivammansa johdosta.

– Se oli vaikea peli. Oli vaativaa kerätä ajatukset Turkki-tappion jälkeen. Ennen matsia vielä puhuttiin joukkueen lääkärin kanssa, että kannattaako mun pelata, kun kylkeni on niin pahasti rikki. Sisulla ja tahdolla sieltä kuitenkin noustiin vielä taistelemaan voitosta.

29.7.2017 Suomi – Latvia 81-85 (29-40)
Pelipaikka: Hakametsä, Tampere
Lee: Minuutit 25, Pisteet 21 (2p 8-14, 1p 5-9), Levypallot 4, Syötöt 3.
Tapahtuma: Loukkaantumisesta toipunut Lee oli pelannut edellisenä kesänä vain yhden maaottelun, ja seurajoukkuekausi 2016-17 Helsinki Seagullsissa kului miehen osalta pitkälti pelituntumaa hakiessa. Vaikka Suomi ei onnistunut EM-kotikisakesän avausottelussaan Latviaa peittoamaan, sai tamperelaisyleisö nähtäväkseen ketterän, liikkuvan Leen, joka käytti latvialaissenttereitä pujottelukeppeinään.

– Polven kuntoutukseen käyttämäni kauden aikana tiputin painoa melkein kymmenen kiloa ja voin melkeinpä sanoa olevani nyt urani parhaassa kunnossa. Tästä on hyvä lähteä ammattilais- ja maajoukkueuran jälkipuoliskolle.