Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

Vaikka Suomi sai pistetaululla 12-0-johdon heti ottelun alkumetreillä, niin se ei päävalmentaja Jussi Räikän mukaan johtunut Suomen hyvyydestä.

– Portugali koitti taktisesti vaikuttaa meidän pelaamiseen. He epäonnistuivat ja pääsivät lopulta peliin mukaan, kun he palasivat takaisin normaaliin peluuttamiseen ja pelaamiseen, Räikkä kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Siitä lähtien ottelu jatkui tasaisesti aivan viimeisille minuuteille asti. Puolitoista minuuttia ennen loppusummeria Noora Markkasen kaksi vapaaheittoa toivat Suomen kolmen pisteen taakse 46-49. Ottelu jatkui pisteittä, kunnes kymmenen sekuntia ennen loppua Janette Aarnio ja Awak Kuier taistelivat riiston, josta Kuier naulasi kaukoheiton kolmosen viivan tuntumasta, mutta Suomen harmiksi se tuomittiin kakkoseksi.

Kelloon jäi aikaa 2,9 sekuntia ja Portugali onnistui nostamaan ripeästi korin alta loppulukemat 48-51. Suomi sai aikalisän jälkeen vielä alle sekunnissa potentiaalisen tasoitusheiton ilmaan, mutta se kolahti raudasta ohitse.

Suomen ykkönen oli ennakkoluulottomasti hyökännyt Sanni Tuomisto (12/1), jota pistetehtailussa auttoi tuplatuplan kerännyt Kuier (14/16).

– Isommat ongelmat tässä ottelussa liittyivät valmistautumiseen. Valmistautuminen epäonnistui ja siitä kannan vastuun minä. Emme olleet valmiita pelaamaan sillä tasolla, mihin olisi edellytyksiä. Samoja virheitä ei toisteta seuraavassa pelissä, päävalmentaja Räikkä sanoi.

Tappiosta huolimatta Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

Ottelutilastot