Kauan odotetut koripallon EM-kotikilpailut pyörähtävät käyntiin torstaina, kun Suomi haastaa mestarisuosikkeihin lukeutuvan Ranskan. Susijengin takamies Jamar Wilsonin mukaan kotikisoilla on sekä hyvät että huonot puolensa.

Suomelle myönnettiin joulukuussa 2015 yksi EM-kilpailuissa pelattava alkulohko ja sen jälkeen korisfanien sormet ovat syyhynneet koska pallo lentää ilmaan Helsingissä. Wilsonin mukaan myös pelaajat ovat valmiina.

– Kaikki odottavat innolla, että pääsisimme tositoimiin. Ennen on ollut erilaista, kun kisat ovat olleet ulkomailla. Nyt kun kisat ovat kotona, kaikki haluavat olla parhaimmillaan. Samaan aikaan aika menee hitaasti, sillä kaikki haluavat pelata eikä torstai tunnu tulevan tarpeeksi nopeasti, Wilson hehkutti joukkueen tiistaisessa lehdistötilaisuudessa SuomiKoris-sivustolle.

Kotikisat asettavat omat erilaiset haasteensa aikaisempiin arvokisoihin verrattuna. Kotimaan ja -kentän tuoma tuttuus ja viihtyisyys saattavat aiheuttaa myös hieman erikoisia tilanteita.

– On outoa, että olet samanaikaisesti kotona, joten sinulla on kodin tuoma viihtyisyys johon et ole tottunut, mutta silti olet ikään kuin vieraissa, sillä asut hotellissa. Sekoitat vähän sitä, että oletko vieraissa vai kotona. Esimerkiksi minulla meni kymmenen minuuttia pakkaamiseen ja unohdin niin monia asioita, mutta ajattelin voivani hakea ne sitten myöhemmin tai vaimoni voi tuoda ne, Wilson kertoo.

EM-kilpailut näkyvät vahvasti Helsingin katukuvassa ja myös pelaajat ovat saaneet osakseen huomiosta.

– Ihmiset ovat tervehtineet minua ennenkin, mutta nyt joka paikassa toivotetaan tsemppiä. Ihmiset jotka eivät tunne sinua, tulevat sinulle juttelemaan ja se on hienoa, mutta myös hieman erilaista.

Wilson myöntää, että kotikenttä asettaa myös paineita. Hän uskoo kuitenkin susilauman voimaan.

– Mielestäni paineita on paljon ja tällä hetkellä yritämme tietyllä tapaa paikata pelin vuotokohtia. Meidän on pelattava sydämellä ja pystyttävä jättämään kaikki kentälle yhtenä joukkueena. Sen jälkeen kaikki hoituu itsestään, Wilson toteaa luottavaisena.

Salttu Forsström