Petteri Koponen urakoi Ranskaa vastaan lähes 33 minuuttia. Vaikka Koponen jäi hänelle vaatimattomaan kuuteen pisteeseen, tarjoili Koponen joukkuekavereilleen kahdeksan korisyöttöä. Koponen muistuttaa, ettei ole vielä parhaassa iskussa olkapään hermovamman jälkeen.

Koposta on koeteltu viimeisen vuoden aikana kovalla kädellä. Kausi Barcelonassa alkoi vakavalla auto-onnettomuudella ja Espanjan liigan pudotuspeleissä tullut olkapäävamma uhkasi pahimmillaan Koposen osallistumista kisoihin. Koponen kuntoutui kuitenkin riittävään kuntoon pystyäkseen pelaamaan ja auttamaan Susijengiä EM-kilpailuissa.

– Kyllä on ollut raskas vuosi muutenkin. Ensin auto-onnettomuus ja nyt tämä vamma. Olen iloinen, että saan olla kentällä, mutta en ole lähelläkään sitä kuntoa missä itse haluisin olla. Tilanne on kuitenkin se mikä se on, ja yritän vain auttaa joukkuetta. Koko ajan kuitenkin paranee ja käsikin tuntuu viikko viikolta paremmalta, Koponen kertoo tilanteestaan.

Koponen ei pystynyt kesällä harjoittelemaan pallon kanssa pitkään aikaan eikä saanut tehdä kädellään mitään. Käyttämättömyys on vaikuttanut samalla käden lihaksistoon.

– Kyse on siitä, että olkapää on niin heikko. Tällä hetkellä saan nostettua kolme kiloa oikealla kädellä ylös. Lihas on vain heikko eikä siinä ole voimaa. Kipuja ei ole ollut pitkään aikaan. Sitä pitää vahvistaa koko ajan, mutta siihenkään ei ole mitään oikotietä. Se on pitkä prosessi, Kopoonen muistuttaa.

Salttu Forsström