Susijengin kapteeni kiitti yleisöä – ”Tuki on aivan uskomaton”

Susijengin kapteeni Shawn Huffin oli vaikea pukea tunteitaan sanoiksi uskomattoman Puola-voiton jälkeen. Kiitoksensa saivat sekä joukkue että yleisö.
Suomi nousi ensin varsinaisella peliajalla viimeisen 1,5 minuutin aikana yhdeksän pisteen takamatkalta tasoihin eikä luovuttanut ensimmäisellä jatkoajallakaan, kun Lauri Markkanen upotti vaikean kääntöhyppyheiton sisään muutama sekunti ennen loppua. Toisella jatkoajalla Suomi pystyi ratkaisemaan ottelun edukseen. Kapteeni Huff ei säästellyt ylisanoja kehuessaan joukkuetta.
– Ihan uskomaton fiilis. Tässä on niin paljon sydäntä tässä joukkueessa. Meidät oli haudattu jo niin monta kertaa tässä pelissä ja tuntui, että bensa loppuu ja ei riitä. Täytyy kiittää jälleen kerran yleisöä siitä energiasta mitä he antavat meille ja sitä, miten me jaksamme uskoa itseemme vaikka olisi mikä tilanne. Pelataan pelit loppuun. Ihan uskomatonta, Huff hehkutti ottelun jälkeen.
Hartwall Arenalla nähtiin jälleen huikea kannustus, kun yli 11 000 katsojaa kantoi Susijengiä vaikeina hetkinä ja lopulta avitti joukkueen voittoon.
– Se yleisön tuki on aivan uskomaton. Sitä on vaikea selittää ja he antavat niin paljon energiaa. Se yhtenäisyys mikä meillä on ja kuinka paljon iloitsemme toistemme onnistumisista tässä joukkueessa, niin uskon meillä kiteytyvän oikea joukkuehenki. Ja onhan meillä myös aika uskomaton nuori kaveri siellä, Huff nauratti viitaten 27 pistettä heittäneeseen Markkaseen.
Salttu Forsström
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia