Erik Murphy tuskaili heittopelinsä kanssa kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta tulppa aukesi sopivasti Puolaa vastaan, kun hän pussitti muutamia tärkeitä koreja. Murphyn vahvaa panosta molemmissa päissä kenttää tarvitaan myös tiistai-iltana, kun Susijengi kohtaa Kreikan.

Ensimmäisessä ottelussa Murphy jäi ilman pisteitä ja heitti pelitilanneheittonsa 0/6. Sloveniaa vastaan hän paransi ja tilastot näyttivät 3/9 ja Puolaa vastaan syntyi jo 12 pistettä 5/9 heitoilla.

– Tuskailin heittopelini kanssa kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta olen parantanut koko ajan. Valmentaja sanoo aina, että jos ei ole hyvää heittopäivää, niin yritä löytää toinen tapa auttaa joukkuetta. Yritin sitten puolustaa, auttaa levypalloissa ja tuoda energiaa kentälle. Mitä tahansa auttaakseni joukkuetta, Murphy kertaa.

Murphy tunnetaan nimenomaan hyvänä heittäjänä eikä parin ensimmäisen pelin kuiva putki vaikuttanut häneen.

– Olen aina luottavainen enkä koskaan lakkaa heittämästä. Uskon aina, että se menee sisään. Se on ajatusmaailmani. Et voi pelätä heittämistä, vaikka olisi huono heittopäivä. Heittäminen antaa edes mahdollisuuden pisteisiin, jota heittämättä jättäminen ei anna. Minulla on aina itseluottamus korkealla ja tunnen, että myös joukkuekaverini luottavat minuun, Murphy valottaa filosofiaansa SuomiKoris-sivuston haastattelussa.

Suomi on aloittanut kisat hienosti kahdella voitolla ja niukalla Slovenia-tappiolla. Murphyn mukaan joukkueella on kuitenkin vielä varaa parantaa.

– Pari hullua voittoa ja yksi hullu tappio. Nämä kolme peliä ovat olleet täysin kahjoja. Fanit ovat olleet uskomattomia ja he ovat antaneet meille ison buustin. Olemme pelanneet hyvin, mutta voimme joukkueena pelata vielä paremmin. En usko meidän saavuttaneen potentiaaliamme vielä ja pystymme parantamaan. Se vain osoittaa, että olemme tasapainoinen joukkue ja pystymme haastamaan Euroopan huippujoukkueita minä tahansa iltana.

Susijengin seuraava haaste on edessä tiistaina, kun vastaan asettuu isokokoinen ja vaarallinen Kreikka. Suomen voiton avaimet piilevät siinä miten Kreikan isot sisäpelaajat saadaan pidettyä kurissa.

– Meidän täytyy juosta kentälle keskittyneinä, isolla energialla ja toteuttaa pelisuunnitelmaamme. Jos jatkamme hyvää puolustuspelaamista, antaa se meille mahdollisuuden voittaa.

Kreikka on pelityyliltään hyvin erilainen kuin Suomen aikaisemmat vastustajat. Kreikka hakee ratkaisuja korin läheisyydestä monella eri tapaa.

– On vaikea sopeutua erilaisiin vastustajiin tällaisessa turnauksiesa, jossa pelejä pelataan tiiviiseen tahtiin. Kreikka on luonnollisesti erittäin hyvä joukkue ja heillä on hyviä pelaajia jokaisella pelipaikalla. Siitä tulee haastavaa, mutta se on hauskaa pelata joka ilta huippupelaajia vastaan. Meidän täytyy vain mennä kentälle nauttimaan ja pitämään hauskaa.

Voitolla Suomi varmistaisi paikan jatkopeleihin, jotka pelataan Istanbulissa. Istanbulilaista Besiktasia urallaan edustanut Murphy iloitsee mahdollisesta pääsystä entiseen kotikaupunkiin.

– Se olisi tosi hienoa. Muutama tuttuni teki sopimuksen turkkilaisjoukkueiden kanssa ja he saattavat tulla peleihin ja olisi hieno nähdä heitä. Olisi kiva myös viedä jätkät muutamaan ravintolaan mistä pidin. Nautin todella ajastani siellä ja olisi hieno palata sinne takaisin, hehkuttaa Murphy.

Salttu Forsström