Mikko Koivisto on ollut yksi Suomen joukkueen onnistujista näissä kisoissa. Joskus aiheettoman kovaakin kritiikkiä osakseen saanut takamies on pommittanut kolmen pisteen rajan takaa jauhot epäilijöiden suihin.

Koivisto tunnetaan erinomaisena heittäjänä ja hänen roolinsa on pitkälti käyttää heittopaikka ja pistää pallo pussiin. Muutamissa edellisissä arvokisoissa Koivisto tuskaili kuitenkin heittopelinsä kanssa. Slovenian EM-kilpailuissa kolmen pisteen heittojen prosentti oli 26,7, Espanjan MM-kilpailuissa 36,8 ja Ranskan EM-kilpailuissa 12,5. Näissä kisoissa kahdeksasta yrityksestä sisään on uponnut kuusi ja heittoprosentti on kova 75.

– Koko kesän aikana heittäminen on tuntunut hyvältä ja on mennyt sisään. Ehkä, kun se peli lähti rullaamaan, niin onnistumisten kautta tulee lisää itseluottamusta ja sitten on vähän helpompi ja rennompi pelata. Nyt tietenkin kotikisat antavat lisäenergiabuustin. Lähtökohta on, että menee kentälle täysillä ja antaa kaikkensa ja sillä niitä onnistumisia tulee ehkä enemmän, kuin että lähdetään vain hakemaan onnistumisia pienen paineen kanssa. Toistaiseksi onnistumisia on tullut hyvin, Koivisto miettii SuomiKoris-sivuston haastattelussa.

Lauri Markkasen tulo joukkueeseen on tuonut Suomen hyökkäyspelaamiseen täysin uuden elementin ja samalla vastustajat ovat joutuneet miettimään useampia keinoja Suomen pysäyttämiseksi.

– Jos sinulla on niin hyviä pelaajia kuin Lauri tai Petteri tai ”Junnu” sisällä, niin vastustaja joutuu pistämään enemmän ajatusta heidän puolustamiseen ja pysäyttämiseen. Se antaa muille pelaajille enemmän tilaa kentällä. Vastustajan on pakko miettiä mitä he ottavat pois ja tehdä omat päätökset ja se antaa enemmän tilaa muille pelaajille.

Suomen ottelut Kreikkaa ja Islantia vastaan on varattu loppuun, joten Susijengi saa täyden hallin kannustuksen myös viimeisiin otteluihinsa. Koivisto pitää Hartwall Areenan tunnelmaa ainutlaatuisena.

– Aina ollut todella hyvä tunnelma, mutta onhan tämä vielä astetta kovempi juttu Bilbaosta. Olemme kuitenkin kotona. Ehkä sitä piti oletusarvona, että kun olemme nyt Suomessa, niin kaikki pelit ovat täynnä, kun porukka on matkustanut niin hyvin ulkomaille. Jos itsellä oli odotukset korkealla, niin kaikki ne ovat ylittyneet. Ei voi oikein sanoin kuvailla sitä tunnetta siellä kentällä. Täysi halli huutaa ja mylvii ja kannustaa loppuun asti. Se auttaa meitä tekemään aikamoisia suorituksia myös kentällä. Ollut hienoa toistaiseksi, Koivisto lähettää kiitoksensa Suomen kuudennelle pelaajalle.

Salttu Forsström