Karhubasket aloitti harjoitusottelunsa viikonloppuna, kun se kohtasi ruotsalaisjoukkueet Jämtlandin ja Luleån. Karhu voitti otteluista ensimmäisen, mutta toisesta tuli tappio.

Täksi kaudeksi vetovastuun Karhusta ottanut Jussi Laakso oli ensimmäiseen otteluun erittäin tyytyväinen.

– Vain muutaman yhteisharjoituksen jälkeen päätimme turnaukseen lähdettäessä, että pidämme pelilliset teesit yksinkertaisina. Näitä asioita oli ehditty harjoitella jo hieman, joten oli ihan realistista odottaa, että niitä näkyisi pelissämme jo viikonlopun aikana. Jämtland–ottelu oli melkoinen näytös ja erittäin ilahduttavaa oli se, että halutut asiat näkyivät otteissamme lähes koko 40 minuuttia. Tämän kauden joukkuetta on rakennettu tietoisesti nopeaksi ja urheilulliseksi kesäharjoitusten kautta ja tietenkin samat ominaisuudet olivat tärkeitä pelaajarekrytoinnissamme. Sekä katsojat että valmentajat näkivät molemmissa päissä aktiivisen ja vauhdikkaasti liikkuvan joukkueen, Laakso kertasi perjantain kamppailua, Karhun sivuilla.

Toiseen peliin Laakso toivoi parannusta.

– Luleå-ottelu alkoi todella hienosti, mutta sen jälkeen heittopeli takelteli niin kentältä kuin vapaaheittoviivalta ja Luleå kokeneena sekä isokokoisena joukkueena pääsi niskan päälle. Vaikka ottelusta tulikin tappio, niin pelistämme löytyi kuitenkin paljon oikeita elementtejä. Toki tämä ottelu kertoi myös sen faktan, että matka on todellakin vasta aivan alkutaipaleella eli opeteltavaa ja raakaa työtä riittää. Olen kuitenkin varovaisen optimistinen tämän joukkueen suhteen. Mahdollisuudet menestymiseen on olemassa, mutta se vaatii tiukkaa itsekuria koko joukkueelta, Laakso painotti.

– Amerikkalaispelaajamme ovat luonnollisesti aina tarkkailun alla ja ainakin tämän viikonlopun jälkeen voidaan todeta Kauhajoelle saapuneen juuri sellaiset pelaajat, joita tänne etsittiin ja haluttiin. Puolustuspään ekspertiksi hankittu Marcus Allen näytti Jämtland ottelussa vaarallisuutensa myös hyökkäyspäässä. Stephen Maxwellin otteissa ei ollut pätkääkään ruostetta, vaikka viime kauden pelit häneltä väliin jäivätkin. Fuquan Edwin paikkaa mukavasti viime kaudella pelanneen Austin Hollinsin jättämää aukkoa. Fu on erinomainen puolustuspään pelaaja, jolla on myös laaja repertuaari hyökkäyspään aseita. Flenard Whitfield väläytteli ajoittain oikein hienoja asioita ja hänestä onkin muodostumassa yksi johtavista ”koppipelaajista” joukkueen sisällä. Hän on kuitenkin yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista, joten hänen läsnäolonsa ja sosiaalisuutensa ovat todella tärkeitä asioita lähdettäessä pitkään kauteen, Laakso kertoi jenkkivahvistusten otteista.

– Harmittavasti Henri Kantonen ei pienen loukkaantumisen myötä voinut pelata näissä peleissä, mutta uskon hänen mahdollisuuksiinsa pelata itsensä isohkoon rooliin tässä joukkueessa. Hän on esimerkillinen nuori urheilija, joka harjoittelee erittäin hyvin ja tinkimättömästi. Yleensä tuollaisella asenteella syntyy jotain hyvää. Eiköhän Henkka päästetä irti parin viikon päästä, Jussi Laakso kertoi Kantosen tilanteesta.

– Bojan, Samuli ja Lehtorannan veljekset eli se osasto, joka teki jatkosopimukset, pelasivat todella mukiinmenevän turnauksen. Kaikki olivat hyviä puolustuspäässä ja Joonas väläytteli hyökkäyspään potentiaaliaan oikein kunnolla. Bojan oli Luleå-ottelussa aktiivisempi hyökkäyspäässä, kun taas Jämtlandia vastaan hän enemmän rakensi peliä ja pelasi puolustuspäässä erinomaisesti. Juho on puolustuksen lukko ja Samuli loisti myös molemmissa päissä kenttää.

– Pitää muistaa, että kaikille pelaajille joukkueen pelaamisesta (etenkin puolustuspäässä) löytyy paljon uutta. Sen vuoksi avainsanana toimikoon tässä kohdassa kärsivällisyys. Tästä on hyvä jatkaa, kehittää pelaamistamme ja oppia koko ajan lisää, kun menemme kohti 29.9. alkavaa Korisliigakautta. Ennen tuota päivämäärää pääsemme pelaamaan vielä kolme harjoitusottelua, joten mitään kiirettä tässä ei ole. Meidän pitää olla parhaimmillamme kuitenkin vasta huhtikuussa, Laakso muistuttaa.

Karhubasket jatkaa valmistautumista kohti Korisliigan runkosarjaa tulevana viikonloppuna Salossa, jossa se osallistuu turnaukseen. Lauantaina se kohtaa Salon Vilppaan ja sunnuntaina vastustajaksi juoksee Kouvolan Kouvot.