Ranskan ProA-liiga pyörähtää käyntiin viikonloppuna. Viime kauden lopun tapaan Lassi Tuovi ja Erik Murphy ovat sarjan suomalaisedustajat. Tällä kertaa kaksikko on kuitenkin eri puolilla, sillä Tuovi teki kesällä valmentajasopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa ja Murphy siirtyi pelaamaan Nanterre 92:n riveihin.

Tuovi vaihtoi viime kauden päätteeksi Strasbourgin Gravelines-Dunkerquenin joukkueeseen. Hän käväisi kesällä tutustumassa uuteen työympäristöönsä eikä ehtinyt juuri hengähtää kiireisen maajoukkuekesän jälkeen Tuovi, vaan suuntasi heti Ranskaan Susijengin EM-taipaleen päätyttyä.

– Homma on maistunut hyvälle ja tulin tänne Istanbulista suoraan. Siitä oli iso apu, että piipahdin täällä jo kesällä pistämässä pre-seasonin käyntiin, kun jätin maajoukkueen Tshekin ja Italian leirit väliin. Nyt on haettu vähän rytmiä ja olen hyvin päässyt sisään, Tuovi kertoo tuntemuksiaan uudesta työpaikasta Koripalloliiton tiedotteessa.

Tuovin houkutteli Gravelinesiin Julien Mahé, joka nousi apuvalmentajan paikalta uudeksi päävalmentajaksi pitkään joukkuetta luotsanneen Christian Monschaun tilalle. Tuovi on päässyt nopeasti Mahén kanssa samalle aaltopituudelle.

– Meillä synkkasi jo silloin keväällä hyvin ja on tärkeä päästä heti sisälle ja saada tavat tutuiksi. Nyt on päästy enemmän arkeen ja roolit selkiytyvät ja muokkautuvat varmasti, mutta kaikki vaikuttaa ihan mukavalta. Mielenkiinnolla ja innoissani odotan kautta.

Viime kaudella Gravelines-Dunkerque jäi pudotuspelien ulkopuolelle ollen runkosarjassa yhdeksäs. Joukkue on uudistunut kovasti täksi kaudeksi ja Tuovi katsoo luottavaisena kohti seuran uutta aikaa.

– Meillä on kilpailukykyinen joukkue rakennettu ja budjettimme on sarjan parempaa puoliskoa. Saimme joukkueeseen sarjan viime kauden MVP:n DJ Cooperin ja se oli tietenkin meille iso juttu.

Aikaisempina apuvalmentajakausinaan Tuovi on urakoinut myös europelien parissa, mutta tällä kertaa katseet ovat tiukasti vain kotimaassa, sillä Gravelines-Dunkerque ei pelaa tulevalla kaudella missään eurosarjassa. Näin aikaa jää entistä enemmän harjoitteluun sekä tulevan vastustajan tarkkailuun.

– Joukkueen tilanne on minullekin nyt uusi, kun Strasbourgin ja Besiktasin kanssa pelasimme europelejä, mutta nyt niitä ei ole. Se tuo hyvän mahdollisuuden harjoitella ja valmistautua. Siitä on otettava hyöty irti verrattuna niihin muihin joukkueisiin, jotka europelejä pelaavat.

Ranskan liigassa pelataan kesken kauden Leaders Cup, johon selviävät runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. Leaders Cup onkin Tuovin papereissa ensimmäisenä tavoitteena, jonka jälkeen katseet siirretään kevään pudotuspeleihin.

– Meidän on pystyttävä voittamaan jo syksyllä pelejä ja odotukset ovat suuret. Leaders Cupiin pääsy on yksi tavoite ja sinne päästäkseen on jo syksyllä otettava voittoja eikä keskittyä pelkästään olemaan keväällä parhaimmillaan, Tuovi muistuttaa.

Murphyn Nanterre kovin tavoittein kauteen

Murphy siirtyi viime kauden päätteeksi Nanterre 92:n riveihin. Murphy pääsi jo heti ensimmäisessä ottelussaan nostelemaan pokaalia, kun viime kauden Ranskan cupin mestari Nanterre voitti Ranskan mestareiden pelissä ProA-mestari Chalonin 95-69 (58-33). Murphy esiintyi mallikkaasti tilastoiden 18 minuutissa seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa.

– Se oli meiltä hyvä voitto, Murphy iloitsi.

Maajoukkuekesän jälkeen Murphy on vasta asettumassa aloilleen uuteen seuraansa, mutta alku on sujunut mallikkaasti.

– Sopeutuminen on mennyt hyvin. Meillä on mielestäni hyviä palasia joukkueessa ja meillä on mahdollisuudet pärjätä tällä kaudella.

Nanterre sijoittui runkosarjassa viime kaudella kolmanneksi, mutta sarjassa taival päättyi heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Se voitti kuitenkin Ranskan Cupin sekä FIBA Europe Cupin. Murphy uskoo joukkueella olevan edellytykset menestykseen myös tällä kaudella.

– Mielestäni voimme voittaa mestaruuden. En ole luonnollisestikaan nähnyt vielä kaikkia muita joukkueita, mutta meillä on taitoa ja joukkue on hyvin valmennettu. Kyse on siitä miten hioudumme yhteen joukkueena ja miten pelaamme yhdessä. Mielestäni meillä on mahdollisuudet mihin vain, Murphy ennakoi.

Ranskan liigan lisäksi Nanterre karsii pääsystä Mestarien liigaan. Nanterre aloittaa urakkansa kolmannelta karsintakierrokselta.

– Pelasin jo viime vuonna Mestarien liigaa Strasbourgin kanssa ja se on hyvä kilpailu, joka kovenee koko ajan. Meidän täytyy ensin voittaa karsintaottelu päästäksemme lohkovaiheeseen ja sen jälkeen uskon meillä olevan edellytyksiä pärjätä myös Mestarien liigassa.

Mikäli joukkue selvittää tiensä lohkovaiheeseen, pelaa se lohkossa D. Suomen edustaja turnauksessa on Joensuun Kataja, joka sijoitettaisiin samaan lohkoon, mikäli se etenee karsinnoista lohkovaiheeseen. Samalla nähtäisiin mielenkiintoinen veljesten kohtaaminen.

– Olisi hienoa, jos Kataja pääsisi mukaan lohkovaiheeseen ja pääsisin pelaamaan omaa veljeä vastaan, Murphy viittaa Katajan paitaan kesällä siirtyneeseen pikkuveli Alexiin.