Susijengin laituri Matti Nuutinen aloittaa kolmannen kautensa ulkomailla ammattilaisena. Ensimmäinen kausi meni Kreikan pääsarjassa, viime kauden hän pelasi Ranskan ProB-sarjassa ja kesällä hän allekirjoitti sopimuksen Romanian pääsarjassa pelaavan BCM U Pitestin joukkueeseen.

Nuutinen on sopeutunut uusiin maisemiin hyvin.

– Tähän asti on mennyt tosi hyvin. Uusi paikka ja odotan mielenkiinnolla millaista koripalloa täällä pelataan ja miten siihen sopeutuu, Nuutinen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

Viime kauden Nuutinen pelasi Roannen joukkueessa, mutta päätti etsiä uusia haasteita muualta. Lopulta Pitesti onnistui houkuttelemaan Susijengin laiturin joukkueeseensa. Samalla Nuutisesta tuli toinen suomalaispelaaja, joka on pelannut Romanian sarjassa. Gerald Lee Junior voitti kaksi Romanian mestaruuden Ploiestin riveissä vuonna 2014 ja käväisi myöhemmin myös Steaua Bukarestissa pelaamassa. Lisäksi Jukka Toijala toimii Steaua Bukarestin päävalmentajana tällä kaudella.

– Kesällä oli muitakin vaihtoehtoja ja sitten tuli tämä tarjous ja se vaikutti hyvältä sekä mielenkiintoiselta. En tiennyt paikasta tai sarjasta mitään, mutta juttelin vähän ”Junnun” ja ”Toikan” kanssa ja kuulin heiltä vain positiivisia asioita, Nuutinen avaa sopimuksensa taustoista.

Nuutinen on jo hieman saanut esimakua tulevasta, kun Pitesti eteni Romanian cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Ennen kauden alkua pelatuissa peleissä kaatui BC Mures kahden ottelun yhteistuloksella 144-136. Ensimmäisessä ottelussa Nuutinen merkkautti 22 minuutissa kuusi pistettä, neljä levypalloa, yhden syöttöä ja kaksi riistoa. Toisessa peleissä tilastoihin kertyi 18 minuuttia, kolme pistettä, neljä levypalloa ja syöttö.

– Tähän asti olen tykännyt ja pelityyli vaikuttaa hyvältä. Tulin vähän myöhemmin mukaan maajoukkueen jälkeen, joten menee aikansa ennen kuin pääsen kunnolla sisään. Treenipelit menivät kuitenkin hyvin ja cupissakin pääsimme jatkoon kahdeksan parhaan lopputurnaukseen, joten siitä on tulossa hieno tapahtuma sitten helmikuussa.

Romanian sarjassa pelaa yhteensä 12 joukkuetta ja kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen sarja jaetaan kahtia ylempään ja alempaan loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa joukkueet kilvoittelevat runkosarjan voitosta, kun taas alemmassa kaksi parasta nousee mukaan pudotuspeleihin.

Viime kaudella Pitesti sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja oli ylemmän loppusarjan jälkeen lopulta kuudes. Kausi päättyi pudotuspelien avauskierroksella, kun Toijala juoni Pitestin kumoon suoraan kolmessa ottelussa. Tähän kauteen joukkue lähtee korkein odotuksin.

– Ensimmäinen tavoite on päästä ylempään loppusarjaan ja sitten tapellaan pudotuspelien sijoituksista. Yritämme mukaan kärkitaisteluun ja ainakin neljän parhaan joukkoon, Nuutinen asettelee tavoitteita.

– Omalta kohdaltani yritän auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin ja kehittyä pelaajana. Sehän on aina tavoitteena, hän jatkaa.

Pitesti aloittaa kauden perjantaina heti kovimmalla mahdollisella vastuksella, kun se matkustaa hallitsevan mestarin Cluj-Napocan vieraaksi.

– Heti kova aloitus. Se on meille heti hyvä mahdollisuus nähdä missä menemme.