Euroliiga ei hyväksynyt FIBA:n ehdotusta siirtää pelejä parilla päivällä, jotta Euroliigassa pelaavat pelaajat saataisiin mukaan MM-karsintoihin marras- ja helmikuun maaotteluikkunoihin.

FIBA siirsi marras- ja helmikuun maaottelut torstaista perjantaille tehdäkseen tilaa Euroliigalle. FIBA toivoi Euroliigan siirtävän pelinsä torstailta ja perjantailta tiistaille, jolloin pelaajilla jäisi aikaa liittyä maajoukkueen mukaan. Euroliiga päätti kokouksessaan kuitenkin, ettei se aio siirtää pelejä väistääkseen MM-karsintoja. Seurojen omistama Euroliiga kuitenkin päätti yksimielisesti, ettei ole sen tehtävä väistää maaotteluita, vaan on FIBA:n vastuu järjestää maaottelut siten, että ne ovat sekä pelaajien että lajin edun mukaiset.

Näyttää siis siltä, ettei Euroliigan pelaajia tulla näkemään tulevissa MM-karsinnoissa. Suomen kannalta tämä tarkoittaisi sitä, että Petteri Koponen ja Sasu Salin eivät olisi käytettävissä.

Mikäli Euroliigan pelaajat eivät voi osallistua MM-karsintoihin, joutuisivat jotkut huippumaat pelaamaan kisat täysin B-luokan miehistöillään. Esimerkiksi Espanja ei saisi mukaan yhtään pelaajaa EM-joukkueestaan ja suuret maat kuten Ranska, Italia, Serbia, Kreikka, Venäjä ja Turkki joutuisivat pelaamaan ilman huomattavaa osaa EM-miehistöään. Espanjan, Italian, Turkin, Venäjän, Kreikan ja Saksan koripalloliitot ovatkin ilmoittaneet nimeävänsä myös Euroliigassa pelaavat pelaajat mukaan MM-karsintoihin, jolloin valinta osallistumisesta joko seurajoukkueen tai maajoukkueen mukaan jäisi pelaajan harteille.