Mikäli FIBA ja Euroliiga eivät pääse sopimukseen pelaajien mahdollisesta pelaamisesta MM-karsinnoissa, uhkaa MM-karsinnat jäädä pahasti tyngäksi. NBA- ja Euroliigapelaajien poissaolo kirpaisee erityisesti suuria koripallomaita.

EM-kilpailuissa pelanneista pelaajista yli kolmannes (37,3) prosenttia ei pystyisi osallistumaan tuleviin MM-karsintoihin. Luku on kuitenkin vielä hurjempi kahdeksan parhaan joukkoon kesken, sillä heidän joukkueistaan peräti 66,7 prosenttia olisi sivussa MM-karsinnoista.

Kovin myllerrys kävisi Espanjan joukkueessa, joka ei saisi mukaan yhtään pelaajaa EM-kisajoukkueeseta.

Kreikka saisi mukaan vain yhden pelaajan, Venäjä ja Ranska kolme, Serbia neljä, Italia, Saksa sekä Liettua viisi ja Turkki kuusi. Suomelta puuttuisivat Lauri Markkanen, Sasu Salin sekä Petteri Koponen.

Suomen MM-karsintojen lohkovastustajista Tshekiltä puuttuisivat Tomas Satoransky sekä Jan Vesely, Bulgarialta Dee Bost ja Alexander Vezenkov ja Islannilta Tryggvi Hlinason. Hlinason on kuitenkin pienessä roolissa seurajoukkueessaan Valenciassa ja pelaa lähinnä seuran kakkosjoukkueessa ja saattaisi näin saada seuralta luvan osallistua MM-karsintoihin.

FIBA ja Euroliiga yrittävät vielä saada umpisolmua auki ennen marraskuussa alkavia karsintoja.

Tiedot perustuvat koripallosivusto Sportandon tekemään tutkimukseen.