Korihait kiinnitti try out –sopimuksella Suomen mestarin

Uudenkaupungin Korihait on solminut kuukauden mittaisen try out –sopimuksen Marius Van Andringan kanssa.

Andringa on Helsingissä vuonna 1994 syntynyt 23-vuotias heittävä takamies (189cm ja 84 kg), joka voitti Suomen mestaruuden kaudella 2014-2015 Joensuun Katajan riveissä. Samaisen kauden päätteeksi hänet valittiin myös Korisliigan vuoden tulokkaaksi.

Marius van Andringa on päässyt jo ottamaan tuntumaa Pohitullin parkettiin ja on mukana myös perjantain ottelussa BC Nokiaa vastaan.

Sekä Suomen että Ranskan kansalaisuuden omaava Andringa on Malmin Super-Koriksen kasvatti, joka otti ensiaskeleet miesten valtakunnallisissa sarjoissa kaudella 2012-2013 Torpan Poikien joukkueessa 1A-divisioonassa. Kaudella 2013-2014 Andringa oli omalta osaltaan nostamassa Helsinki Seagullsia Korisliigaan. Korisliigassa van Andringa on pelannut kolme kautta, joista kaksi Joensuun Katajan riveissä kausina 2014-2016 ja yhden Lapuan Korikobrissa kaudella 2016-2017. Viime kaudella hän pelasi 36 ottelua Kobrien riveissä, joissa syntyivät ottelukohtaisiksi tilastoiksi 7,3 pistettä, 2,1 levypalloa ja 0,5 syöttöä. Andringa liittyy Korihaiden vahvuuteen heti ja on edustuskelpoinen seuraavassa kotiottelussa BC Nokiaa vastaan perjantaina 13.10.2017.

Korihait uutisoi sopimuksesta kotisivuillaan.

Lähde: Korihaiden kotisivut


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.