Korihait saa perjantaina kotikentälleen KTP:n. Korihailla on vielä tuoreessa muistissa joukkueiden viimekeväinen kohtaaminen, jossa KTP pesi hait selvästi.

Viime kauden viimeisessä kohtaamisessa Ray Ailuksen valmentama KTP ryntäsi jokaiseen tilanteeseen sellaisella kiihkolla, että haiparvi jäi telineisiin. Tuloksena oli 66-85 tappio Korihaille.

Kyseinen matsi on haikoutsi Jarno Nikulan mielessä edelleen. Samoin on tiedossa Ailuksen poppoon tahtopallo. Pitää olla heti läsnä pelissä.

– Heidän peli on ailahdellut alkukaudesta, mutta meidän pitää olla valmiina kovaan intensiteettiin, Nikula linjasi seuran sivuilla.

KTP:n näkyvin pelaaja on ollut Kenneth Simms. Isokokoinen peluri on joukkueensa kärjessä niin pisteissä, syötöissä, levypalloissa kuin menetyksissäkin.

-Simms on kova kaveri ja Jermont Horton on hyvänä päivänä paha pideltävä. Kotkalla on hyviä puolustajia joukkueessa kuten Joni Herrala, Nikula luetteli.

Korihait saapui keskiviikkoillan Lapua-pelistä takaisin aamukahdelta, kun KTP on saanut viikon keskittyä tähän peliin. Nikula ei silti usko tällä olevan suurta vaikutusta.

– Olemme pelanneet vähän aikaa sitten, mutta meillä on takana kotiyleisön tuki ja toisaalta heillä on pitkä bussimatka tänne. Puntit menevät suurin piirtein tasan, Nikula vertaili.

Mikael Herbert oli keskiviikon pelistä poissa. Hänen pelikuntonsa selviää pelipäivänä.