Lauri Markkanen on saanut näyttömahdollisuuden kauden alussa, kun juuri ennen kauden alkua hänen kanssaan peliajasta taistelevat Nikola Mirotic ja Bobby Portis ajautuivat harjoituksissa nyrkkitappeluun, jonka seurauksena molemmat ovat olleet alkukauden sivussa.

Mirotic sai aivotärähdyksen ja hänen kasvoistaan murtui luita, jonka takia hän on edelleen poissa pelikentiltä määrittelemättömän ajan. Portis sai seuralta tappelun johdosta kahdeksan ottelun pelikiellon. Tunnelma Chicagon leirissä on ollut kireä yhteenoton jälkeen eikä Mirotic ole lähteiden mukaan suostunut vastaamaan Portisin puheluihin tai tekstiviesteihin. Chicagolainen lehti Sun-Times tietää kertoa, että Miroticin leiri olisi lähettänyt Bullsille ”minä tai hän” -uhkavaatimuksen, joka tarkoittaisi sitä, että Bullsin olisi päätettävä kumman pelaajan he haluavat pitää.

Kaksikon tappelun johdosta Markkanen on saanut ennakoitua suuremman roolin ja on käyttänyt näyttöpaikkansa hyväkseen. Markkanen on neljässä ensimmäisessä ottelussa pelannut keskimäärin 33,3 minuuttia ja tilastoinut keskimäärin 15,8 pistettä ja 10,0 levypalloa.