Korihait ylsi tasan kaksi viikkoa sitten vierasvoittoon Lapualla 91 − 99. Nyt samaa ryhmää vastaan ei kyetty taistelemaan tosissaan voitosta kotisalissa. Kauden toistaiseksi huonoin esitys kotona hävittiin 70 − 90.

Kobrille 25 pistettä heittänyt Maurice Creek piti joukkueen esitystä kauden parhaimpana.

− Paras peli joukkueelta tähän mennessä. Saimme stoppeja, kun me tarvitsimme niitä. Saimme heittoja, kun tarvitsimme niitä, Creek totesi Korihaiden sivujen mukaan.

Erona aiempaan tappioon Korihaille Lapualla hän koki joukkueen yrittämisen tason. Kuten olettaa voi, taistelevaa joukkuetta on vaikea voittaa. Tänään Korihailta ei vastaavaa kovaa asennetta nähty.

Korihaiden Marius van Andringa oli kuitenkin kriittinen ottelun suhteen.

− Teemme kaikki asiat väärin. Olemme surkeita. En ole ikinä nähnyt mitään jengiä, joka puolustaisi kuin me. Emme edes puolusta. Vastustaja voi tehdä yhden palloscreenin keskelle kenttää ja juosta korille. Tässä ei ole mitään puolustusta. Näin ei voida voittaa matseja. Emme ole menneet ollenkaan eteenpäin. Kun voitimme otteluita, olimme yhtä huonoja, mutta silloin me vain hyökkäsimme todella hyvin. Pelissämme ei ole päätä eikä häntää. Jos teemme asiat oikein, voimme kehittyä joukkueena maajoukkuetauon aikana.

Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula oli van Andringan kanssa samoilla linjoilla.

− Kaikki epäonnistui, aivan kaikki. Palloa ei liiku. Puolustus on ihan järkyttävää. Yhtään yrittämistä ei ollut.

− Ehkä pelaajamme eivät ole tarpeeksi suuntautuneita puolustukseen. Jostain se vain pitää kaivaa. Jos vastustaja rokottaa kolmosilla joka kerta, emme voi pärjätä tässä liigassa. Kentälle tarvitaan viisi kaveria, jotka puolustavat, jotka repivät ja raastavat. Tällä hetkellä meillä ei ole yhtään sellaista kaveria.