Naisten EM-karsinnat häämöttävät – ”Kaikki uskovat projektiin ja joukkueeseen”
Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, aloittaa EM-karsintaurakkansa lauantaina Ranskaa vastaan Helsingin Kisahallissa. Saksan Bundesliigassa pelaava Anni Mäkitalo lähtee innoissaan tuleviin peleihin.
Mäkitalo on pelannut urallaan 35 aikuisten maaottelua ja viime vuonna hän sai joukkueessa entistä enemmän roolia ja vastuuta. Tapiolan Hongan kasvatti odottaakin maaotteluita innolla.
– Olen iloinen, että olen mukana joukkueessa. On iso juttu päästä taas treenaamaan parhaiden kavereiden kanssa. Vaatii treeneissä kovaa työtä ja onnistumisia, että saan roolin joukkueesta, Mäkitalo kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomi saa todellisen haasteen maailman huipulta, sillä Ranska oli tämän vuoden EM-kisojen hopeajoukkue ja on voittanut mitalin viisissä edellisissä EM-kilpailuissa. Lisäksi tililtä löytyy Lontoon olympialaisten hopea ja Rion kisojen neljäs tila. Ranskan jälkeen Suomi matkustaa Sloveniaan, jossa se kohtaa emäntämaan 15.11. Slovenia sen sijaan selviytyi ensimmäistä kertaa arvokisoihin, kun se pelasi tämän vuoden EM-kilpailussa.
– Ranska ja Slovenia ovat tosi kovia joukkueita ja kovat pelit on edessä. Meillä on kuitenkin muutama kova uusi pelaaja viime vuoteen verrattuna mukana, kun muun muassa Taru [Tuukkanen] on taas mukana ja Annika [Holopainen] on USA:n yliopiston jälkeen taas käytettävissä.
Suomelta jäi kisapaikka saavuttamatta, kun se hävisi molemmat ottelut Ruotsia ja Espanjaa vastaan. Erityisesti kotiotteluissa Suomi esitti kuitenkin lupaavia otteita ja Mäkitalon mukaan maajoukkueen tulevaisuus näyttääkin erittäin valoisalta.
– Viime karsinnoissa meillä oli hyvä kotipeli Espanjaa vastaan, vaikka meiltä puuttui tosi paljon pelaajia. HBA:sta on tulossa myös tosi kovia tyttöjä, jotka ovat varmasti viiden vuoden sisään Euroopan huippukentillä. Kaikki uskovat projektiin ja joukkueeseen ja se on tosi tärkeä asia, Mäkitalo muistuttaa.
Naisten EM-karsintaottelut:
La 11.11.2017: Suomi – Ranska
Ke 15.11.2017: Slovenia – Suomi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Tässä on NBA:n paras pelaaja