Chicagon tappelupukari palaa kokoonpanoon – Lauri Markkasen asema ei kuitenkaan horju
Kuva: Getty Images
Kahdeksan ensimmäistä ottelua tappelun vuoksi pelikiellossa ollut Bobby Portis palaa Chicago Bullsin kokoonpanoon ensi yön Toronto-ottelussa.
Portis ajautui ennen kauden alkua Nikola Miroticin kanssa kahakkaan ja Portis löi Miroticia sillä seuraamuksella, että Miroticilta murtui kasvoista luita ja hän sai aivotärähdyksen. Portis sai iskustaan kahdeksan ottelun pelikiellon, joka on päättynyt ja hän palaa kokoonpanoon.
– Bobby on luonnollisesti harjoitellut kanssamme muutaman viikon. Hän on ollut sama pelaa mitä energiaan tulee. Joka kerta, kun astelee kentälle ja tarvitsemme energiabuustin, hän pystyy tuomaan sen. Hänen jatkaa niiden pienten asioiden tekoa, joilla hän on pärjännyt pelatessaan muutaman vuoden liigassa ja se on pelata isolla energialla, juosta kenttää, ottaa levypalloja ja seurata puolustuksessa pelisuunnitelmaa. Tiedän, että joukkuekaverit ja valmentajat ovat innoissaan saadessaan hänet takaisin, Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg totesi Sun-Timesin mukaan.
Ennen kauden alkua Portisin ja Miroticin piti miehittää pääasiassa ison laiturin tontti Lauri Markkasen tarjotessa tulitukea, mutta Markkanen on alkukauden aikana pystynyt lunastamaan itselleen avausviisikon paikan Portisin paluusta huolimatta. Hoiberg vahvistikin, että Markkanen jatkaa avausviisikossa myös jatkossa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Olivier Nkamhoua: ”Siunattu olo”
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Ranskan kentiltä Suomeen – Tapiolan Honka nappasi kokeneen takamiehen
- Susijengi hyökkää Viron kimppuun – tv-lähetykset, kokoonpano ja lohkotilanne
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Mustapha Amzil siirtyy kovemmille kentille – iso kehitysaskel uralle
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Haastattelu: Michael Pounds kertoo paineista Korisliiga-legendan poikana
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- New Orleans Pelicans sai kauan tavoittelemansa vahvistuksen
- Lauri Markkanenkin neuvoton: ”Ei kaikkea voi ottaa pois”
- NBA:n vapaiden agenttien kuuma nimi Jonathan Kuminga teki päätöksensä