Viime kaudella Lauri Markkasta Arizonassa valmentanut Joe Pasternack on ollut vaikuttunut entisen suojattinsa alkukaudesta NBA:ssa. Pasternackin mukaan Markkanen on tulevaisuudessa All-Star -pelaaja.

Nykyään UC Santa Barbaran päävalmentajana toimiva Pasternack hehkuttaa Markkasen omistautumista lajille.

– Hän on hullaantunut pelistä. Hänet pitää potkaista ulos salista, Pasternack toteaa The Scoren haastattelussa.

Markkanen on säväyttänyt kauden aikana ja viime ottelussaan Phoenixia vastaan jyväskyläläinen pommitti uudeksi piste-ennätyksekseen 26 pistettä. Pasternack uskoo Markkasesta kasvavan tähtiluokan pelaaja.

– Hänen kokonsa, hänen kykynsä heittää palloa, juosta skreeneistä, tehdä pisteitä korin alla ja ottaa levypalloja – en ole nähnyt vastaavaa, että hänen kokoisensa kaveri pystyy tekemään kaikkia noita asioita.

Pasternack ennustaakin Markkasesta tulevaisuudessa All-Star –pelaajaa useiksi vuosiksi eteenpäin.