Kouvot karkasi Korihailta heti kättelyssä – ”Tapoimme pelin saman tien ensimmäisellä jaksolla”
Ottelu ratkesi heti alussa eikä Korihait pystynyt haastamaan missään vaiheessa Kouvoja. Kouvot voitti ottelun selkein lukemin 105-67 (57-26).
Kouvoilla on ollut toimiva konsepti koko kauden ja konsepti oli kunnossa myös Korihaita vastaan. Korihait aloitti pisteiden teon, mutta sen jälkeen Kouvot tuli ryminällä ja teki 21 pistettä putkeen. Kuuden minuutin kohdalla Kouvojen johto oli jo 21-2. Korihaiden pelistä puuttui aggressiivisuus eikä joukkuepuolustus toiminut lainkaan ja heitot menivät ohi. Ensimmäinen jakso meni Kouvoille murskalukemin 31-8.
– Tulimme hienosti peliin. Tapoimme pelin saman tien ensimmäisellä jaksolla emmekä lähteneet lepsuilemaan. Tämän jälkeen oli helppo pelata ja kaikki pääsivät pelamaan hyviä minuutteja, 30 minuuttia pelannut Kouvojen takamies Severi Kaukiainen (10/2/3 syöttöä) kertoi Kouvojen sivujen mukaan.
– Avausviisikko pelasi ensimmäiset viisi minuuttia niin kuin ammattilaisten pitää. Peliä toteutettiin niin kuin pitääkin, pelaajat olivat epäitsekkäitä ja laittoivat kropan likoon. Muiden pelaajien oli helppo tulla sisään peliin, totesi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.
Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula harmitteli omiensa puhdittomuutta.
-Asioita, joita olemme viime viikolla tehneet, ei näkynyt hirveästi tässä pelissä. Emme myöskään tavoittaneet samaa fiilistä kuin harjoituksissa. Uusien vahvistusten osalta esitys oli kirjavaa tänään. Tänään ei ollut heidän päivänsä. Pattillosta voidaan olla montaa mieltä, mutta tässä pelissä emme olisi saaneet ilman häntä kasaan edes 30 pistettä. Pattillo pelasi hyökkäyspäässä hyvillä prosenteilla, kertoi Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa