Steveco Areenan lämpimässä perjantai-illassa pelattiin päivän ainoa Korisliigan ottelu, KTP:n isännöidessä Tampereen Pyrintöä. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen KTP keräsi kotiyleisöstä energiaa ja karkasi 95-87 (41-45) –kotivoittoon.

Kolmannen jakson alkupuoliskolla Pyrintö viritteli irtiottoa Petri Heinosen ja Kenneth Manigaultin onnistumisten jälkeen, mutta Steveco Areenan 841-päisen kotiyleisön siivittämänä KTP käänsi voittotaistelun asetelmat puolelleen nopeasti. Manuel Barnesin kolmosen aloittama ja Deon Edwinin vapaaheiton päättämä 13-2 –runi nosti isännät vajaassa puolessatoista minuutissa neljän pisteen johtoon.

Toinen, lopulta ratkaisevaksi muodostunut kotijoukkueen nykäisy nähtiin kolmannen ja neljännen neljänneksen molemmin puolin. Kapteeni Michael Pounds lopetti kolmannen kymmenminuuttisen henkilökohtaisella 4-0 –pisteputkella ja Mandell Thomas venytti kotijohdon 11 pisteeseen.

Pyrintö viritteli tämän jälkeen kiriä moneen otteeseen, mutta vasta päätösminuutin kynnyksellä vierailijat selvittivät tiensä neljän pisteen etäisyydelle. KTP-puolustus laittoi kuitenkin putiikin kiinni tämän jälkeen ja kotkalaisyleisö sai lähteä kotimatkalle hienon 95-87 (41-45) –kotivoiton saattelemana.

– Tämä oli meiltä kauden toistaiseksi paras peli. Pakka pysyi koossa ja pelitempo sekä aktiivisuus olivat hyvällä tasolla, iloitsi KTP-luotsi Ray Ailus Korisliigan sivujen mukaan.

Aikuisen miehen tupla-tuplan mähissyt Kenneth Simms (21/14/3 torjuntaa) toimi isäntien voiton kivijalkana. Vahvaa hyökkäyspelaamista esittäneet Thomas (23 pistettä) ja Edwin (24/6) edustivat kotkalaisten terävintä osaamista korinteon saralla ja kapteeni Pounds pyöritti KTP:n hyökkäystä komeasti 12 pisteen ja 4 koriin johtaneen syötön muodossa.

Brian Asbury vastasi Simmsin tupla-tuplaan omallaan, kirjauttaen tililleen 23 pistettä, 12 levypalloa ja 4 syöttöä. Monipuolisuuttaan väläytellyt Kenneth Manigault (17/4/3 syöttöä/5 riistoa), sekä hienot ottelut pelanneet Osku Heinonen (14 pistettä) ja Antero Lehto (10/5/2 syöttöä) tarjoilivat oivaa tukea Asburylle.