Chicago Bulls pystyi jatkamaan voittojen tiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun se kaatoi kotikentällään New York Knicksin 104-102. Lauri Markkanen teki tehot 15/8, mutta tuloksenteko ei ollut tällä kertaa yksin hänen harteillaan. Tappelukohujen jälkeen pelikuntoon palannut Nikola Mirotic teki 19 pistettä ja David Nwaba 15.

Ottelua spekuloitiin etukäteen myös Markkasen ja Knicksin nuorisotähti Kristaps Porzingisin kohtaamisena. Markkanen pärjäsikin varsin hyvin supertähdelle, sillä Porzingisin saldo oli 23 pistettä ja neljä levypalloa. Oheisessa Ruutu-palvelun koosteessa nähdään myös miten Markkanen blokkasi muutamaan otteseen komeasti Porzingisin heittoyritykset.

Markkanen pelasi 30 minuuttia ja upotti 14 pelitilanneyrityksestään seitsemän. Kolmen pisteen heitot osuivat 1/5. Voitto oli Chicagolle toinen peräkkäinen ja kauden viides. Tappioita joukkueelle on kertynyt jo hurjat 20.

Lähde: Yle Urheilu