Joensuun Katajan taival FIBA Europe Cupissa sai jatkoa keskiviikkona, joukkueen matkustettua Venäjälle Nizni Novgorodin vieraaksi. Puoliajalla vielä kolmen pisteen päässä ollut Kataja joutui lopulta taipumaan venäläisten vahvan rutiinitason edessä, isäntien viedessä kamppailun nimiinsä numeroin 84-75 (38-35).

Keskiviikon välienselvittelyssä puoliajalla vielä kolmen pisteen päässä majaillut Kataja käväisi kolmannen neljänneksen alkuhetkillä jopa kahden pisteen johtoasemassa Timothy Williamsin korilla. Isännät vastasivat kuitenkin väkevästi, tykittäen 12-2 –runin parissa minuutissa ja karaten kahdeksan pisteen karkumatkalle.

Kuuden pisteen päässä kolmannen jakson loppuhetkillä ollut Kataja sai kylmää vettä niskaansa vielä juuri ennen päätösneljännekselle siirtymistä. Takamies Jake Odum säkitti jälkimmäisen kahdesta vapaaheitostaan pussin pohjalle kun kellossa oli jäljellä vain 14 sekuntia. Kataja siirtyi vauhdilla toiseen päähän, mutta Ilari Seppälän yritys ei löytänyt tietään korirenkaan läpi ja Alexandr Zakharovin kaukoheitto venytti isäntien johdon kymmeneen pisteeseen jakson päättävän summerin soidessa.

Päätösjaksolla Kataja viritteli kirivaihdettaan useampaan otteeseen, mutta ei saanut raavittua tietään seitsemää pistettä lähemmäs. Lopulta isäntien vakuuttava rutiinitaso piti ottelun voittotaistelun ohjakset kotijoukkueella läpi päätösjakson, Nizni Novgorodin matkatessa vakuuttavaan 84-75 (38-35) –kotivoittoon.

Katajan riveistä parasta osaamistaan esittivät 22 pistettä heittänyt ja 7 koriin johtanutta syöttöä jakanut Damier Pitts, sekä tupla-tuplan kauhonut Williams (14/10). Seppälä toimitti Pittsin takakentän partnerina 8 pistettä ja 4 koriin johtanutta syöttöä.

Isäntien paidassa kovinta jälkeä tekivät takamies Ivan Strebkov (13/3/7 syöttöä) ja joukkueen ykköspyssy, sentteri Stefan Jelovac (19/5).