Houston Rockets ja Golden State Warriors kohtasivat viimeksi kauden avausottelussa. Tuolloin Houston voitti vieraissa pisteellä 122-121, mutta olosuhteet ovat muuttuneet kun tullaan vuoden ensimmäiseen perjantaiaamuun. James Harden, joka johtaa NBA:n pistetilastoa 32,3 pisteen keskiarvolla, on sivussa ainakin seuraavat kaksi viikkoa lihasvamman vuoksi.

Rockets on silti iskuvalmis joukkue. Voittotilasto 27-9 kalpenee ainoastaan juuri Warriorsille, joka pitää lännen kärkisijaa hallussaan lukemalla 30-8. Perjantaiaamun ottelussa kohtaavat myös liigan kaksi eniten koreja tekevää joukkuetta. Warriorsin 115,4 pistettä ottelua kohden on vain aavistuksen Houstonin 115,3 terävämpi.

Kesällä seuraan siirtynyt Chris Paul on ollut oma dominoiva itsensä läpi kauden. Hän on viime aikoina saanut erinomaisesti tukea myös takamies Eric Gordonilta.

Stephen Curry on palannut sairastuvalta suoraan omalle huipputasolleen. Warriors voitti Mavericksin torstaiaamuna jännitysnäytelmässä 125-122, jonka Curry ratkaisi kolmosellaan muutama sekunti ennen loppua.

Warriors ja Rockets kohtaavat tällä kaudella vain kolme kertaa, joten runkosarjakohtaamisten herruus voi ratketa kaksikon välillä jo nyt. Ottelu suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa perjantaiaamuna kello 03:00 alkaen.

Ennakoidut avausviisikot
Warriors: Stephen Curry, Klay Thompson, Kevin Durant, Draymond Green, Zaza Pachulia
Rockets: Chris Paul, Eric Gordon, Trevor Ariza, Ryan Anderson, Clint Capela

 

Joukkueiden tilastokärjet (kaikki tilastot ottelua kohden)
Warriors
Pisteet: Curry (26.8)
Levypallot: Green (7.4)
Syötöt: Green (7.6)

Rockets
Pisteet: Harden (32.3)
Levypallot: Capela (11.1)
Syötöt: Harden (9.1)