Kuluvalla viikolla Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa suomalaisista voittoihin ylsivät Oskar Michelsen, Edon Maxhuni ja Samuli Nieminen. Tomas Murphy taas jatkoi hyviä otteitaan heittämällä kymmenen pistettä Northeasternille.

Michelsen ja Davidson päihittivät kotikentällään George Washingtonin yliopiston selkein loppulukemin 45-72 (17-29). Michelsen sai aloitusviisikossa peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän heitti kaksi pistettä, repi kaksi levypalloa ja nappasi yhden riiston.

Maxhuni palasi aloitusviisikkoon muutaman ottelun tauon jälkeen, kun Long Beach Staten jalkoihin jäi CSUN numeroin 70-80 (29-38). Maxhuni heitti kolme pistettä ja riisti kertaalleen pelaamassaan 16 minuutissa.

Niemisen Stephen F. Austin venytti voittoputkensa kolmeen, kun ”Jacks” veti pidemmän korren New Orleansia vastaan 68-78 (25-33). Nieminen jäi pisteittä neljässä peliminuutissa. Stephen F. Austin pelaa vahvaa kautta, kun se on voittanut 17 pelistään jo 14.

Murphy ja Northeastern taipuivat Charlestonille vieraskentällä 66-82 (34-44). Murphy temmelsi kentällä 19 minuuttia heittäen kymmenen pistettä, kahmien kaksi levypalloa ja jakaen yhden syötön.

Lasse Gummerus ja Marist kärsi tappion jatkoajan jälkeen Quinnipiacille 79-80 (32-26, 73-73). Gummerus oli jälleen aloitusviisikossa kirjauttaen viisi pistettä, seitsemän levypalloa ja kaksi syöttöä 23 peliminuutissa.

Remu Raitasen San Francisco hävisi niukasti Loyola Marymountille vieraissa 65-67 (27-31). Raitanen kaapi kaksi levypalloa 18 minuutissa.

Fiifi Aidoon Grand Canyon hävisi kotikentällään erinomaisen toisen puoliajan pelanneelle New Mexico Statelle loppunumeroin 70-59 (37-37). Aidoo sai parkettiaikaa yhdeksän minuuttia heittäen kolme pistettä, jakaen yhden syötön ja riistäen kerran.

Lassi Nikkarisen edustama Montana State hävisi Portland Statelle 74-93 (32-44). Nikkarinen jakoi kolme syöttöä pelaamassaan yhdeksässä minuutissa.