Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

Markkanen pelasi alkuvuoden 2017 ensimmäistä kauttaan Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa johdattaen Arizonan parhaimmillaan viiteentoista perättäiseen voittoon ja ansaiten voittoputken aikana mm. kahteen otteeseen Pac-12-konferenssin viikon pelaajan sekä kertaalleen koko Yhdysvaltain viikon parhaan yliopistopelaajan tunnustukset.

Arizona Wildcats ylsi Markkanen johtohahmonaan Pac-12-konferenssin mestaruuteen ja koko NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen 16 parhaan joukkoon. Tulokaskaudellaan Arizonassa 15,6 pistettä ja 6,9 levypalloa ottelua kohden kirjauttanut Markkanen nimettiin kauden päätteeksi Pac-12:n ykkösjoukkueeseen sekä tulokasviisikkoon.

Maaliskuun lopussa Markkanen virallisti päättävänsä uransa NCAA:ssa yhteen kauteen ja lähtevänsä ehdolle kesän 2017 NBA:n varaustilaisuuteen. Huhtikuisen Suomen visiittinsä yhteydessä Markkanen vahvisti myös edustavansa Susijengiä kesän 2017 EM-kotikisoissa.

Kesäkuussa Markkanen varattiin NBA:han ensimmäisenä ”lottery”-varauksena kautta aikain, kun Minnesota Timberwolves huusi hänet joukkueeseensa draftin seitsemäntenä varauksena. Oikeudet Markkaseen siirtyivät kuitenkin välittömästi Chicago Bullsiin, joka kauppasi tehomiehensä Jimmy Butlerin Minnesotaan vaihdossa Markkaseen, Zach LaVineen ja Kris Dunniin. Bulls ei aikaillut, vaan solmi Markkasen kanssa kaksivuotisen tulokassopimuksen.

Kesällä 2017 Markkanen teki läpimurtonsa kansainvälisen koripalloyleisön edessä johdattamalla EM-kotikisoissa Susijengin voittoon Ranskasta, Puolasta, Kreikasta sekä Islannista. Voittamalla neljä viidestä ottelustaan Susijengi ansaitsi paikan Istanbulista EM-jatkopeleistä.

NBA-debyyttinsä Markkanen teki vierasottelussa Torontossa upottamalla 17 pistettä Raptorsia vastaan. Loppuvuoden 2017 aikana Markkanen osoitti paikkansa historiallisen lahjakkaan ja laajan kauden 2017-18 tulokasluokan parhaimmistossa onnistumalla Bullsin paidassa kerta toisensa jälkeen.

Eniten vuoden koripalloilijan tunnustuksia on kerännyt Hanno Möttölä, joka on valittu vuoden koripalloilijaksi kahdeksan kertaa. Petteri Koposelle tunnustus on langennut seitsemästi.