Viime viikonloppuna Kisakalliossa järjestetty Nuorisovalmennusseminaari sai koripallovalmentajat liikkeelle. Seminaarin anti on nyt materiaalien ja videoitujen esitysten muodossa avoinna kaikille, jotka eivät paikan päälle päässeet.

Jo perinteeksi muodostunut Nuorisovalmennusseminaari järjestettiin viime viikonloppuna Kisakallion erinomaisissa olosuhteissa. Viikonlopun teemana oli tällä kertaa korintekotaito, jota lähestyttiin eri tulokulmista. Lisäksi seminaarissa esiteltiin 3×3-koripallon saloja. Laadukkaista esityksistä vastasivat huippuesiintyjät Ilkka Palviainen, Jussi Immonen, Mikko Tupamäki, Matic Vidic, Sami Kalaja, Ville Neva ja Jyri Lohikoski.

– Oli jälleen kerran upea fiilis, kun seurasi laadukkaita esityksiä, katseli runsaslukuista yleisöä ja aisti hyvää tunnelmaa Susi Training Centerissä ja Rantamakasiinilla illallisella. Kyllä suomalaiset koripalloihmiset haluavat intohimoisesti viedä rakasta lajiamme ja pelaajia eteenpäin, toteaa seminaarin järjestelyistä vastannut Jussi Räikkä Koripalloliiton sivuilla.

– Kun päätin seminaarin lauantai-iltana, tulin luvanneeksi, että jatkossa seminaareja järjestetään kahdesti vuodessa. Näin ollen syyskuun Minivalmennusseminaarin valmistelut onkin syytä laittaa käyntiin saman tien. Siitä lisää infoa tulossa kevään aikana.