Naisten maajoukkuerinki valittu EM-karsintoihin – ”Meillä on järkyttävä määrä vaihtuvuutta”
Suomen naisten maajoukkueen eli Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa helmikuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Ranskaa vastaan. Salmisen nippu on elänyt marraskuun karsintaikkunaan verrattuna, kun Susiladies saa mieluisia loukkaantumisista toipuneita pelaajia kokoonpanoonsa.
Edellisen EM-karsintaikkunan aikaan Susiladies kärsi loukkaantumisista, kuten edelleenkin, mutta kaksi avainpelaajaa palaavat Suomen paitaan helmikuussa. Pitkän kuntoutumisen läpikäynyt Linda-Lotta Lehtoranta teki paluun parketeille Peli-Karhujen riveissä jo viime lauantaina ja Evita Iiskola on löytänyt loukkaantumisesta toivuttuaan pelirytminsä Saksasta.
– Takakentän tärkein pelaaja eli Linda-Lotta Lehtoranta on kokoonpanossa ja kutsuttu. Kuntoutus on ollut hänen oman uskomattoman osaamisensa ansiota. Häntä on autettu ammattitaitoisten ihmisten panostuksella sekä Kotkassa että meillä HBA:ssa, jossa olen tämän sisukkaan naisen kovaa duunia saanut ihailla, Salminen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Meillä on järkyttävä määrä vaihtuvuutta. Koko ajan olemme yrittäneet päästä vaappumisesta eroon, mutta loukkaantumiset ovat hämmentäneet soppaa. Olen todella iloinen, että Evi ja Linda ovat mukana. Muutaman loukkaantuneen ison pelaajan lisäksi he, Vilma (Kesänen) ja Taru (Tuukkanen) ovat se runko, jonka ympärille pystyy rakentamaan.
Espanjasta takaisin Suomeen ja Hyvinkään Pontevaan palannut Taru Tuukkanen on yhtenä kaikkien aikojen suomalaispelaajana itsestään selvä Susiladiesin johtohahmo, jonka komennossa ovat mm. Catzin Vilma Kesänen ja Wasserburgin Annika Holopainen. Euroopassa ammattilaisina pelaavat myös Anni Mäkitalo (Donau-Ries) ja Camilla Grönberg (Bad Homburg).
Korisliigan johtotähdistä mukana ovat Espoo Unitedin Roosa Lehtoranta, Peli-Karhujen Anissa Pounds, Catzin Veera Pirttinen, Pontevan Saara Wahlgren ja HBA:n tulevaisuudenlupaukset Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen, Elina Arike sekä Sara Bejedi.
Kahdella tappiolla Susiladies on karsintalohko E:n pohjilla Romanian kanssa. Töölön Kisahallissa 10. helmikuuta kello 14:00 pelattava Romania-ottelu onkin Salmisen mukaan karsintaikkunan päätavoite. Neljä päivää myöhemmin 14. helmikuuta Suomi matkustaa kohtaamaan Ranskan.
– Tärkein asia on, että näytetään itsellemme ja muille, että vaikka emme ole välttämättä Euroopan kärkijoukkueita, niin olemme juuri heidän allaan. Ehdoton tavoite on voitto Romaniasta, jotta tulisimme lohkossa kolmanneksi. Silloin emme lähtisi tuleviin karsintoihin pohjimmaisesta arvontakorista. Näin pääsisimme jatkossa helpommalla, koska muuten tämä on aika vaikeata.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!